Mainos
Mainos

Jalasjärven perhetragediaa tutkitaan nyt tappona: 70-vuotias uhri kuoli sairaalassa

Jalasjärvellä 19. syyskuuta tapahtunutta perhetragediaa tutkitaan nyt tapon yrityksen sijaan tappona.

Poliisin mukaan rikoksen uhri, 70-vuotias nainen, on kuollut tänään sairaalassa.

Rikoksesta epäillään naisen aviomiestä, joka löydettiin kuolleena pariskunnan kotitalon ulkopuolelta noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun poliisi oli saanut hälytyksen tapauksesta. Poliisin epäilyn mukaan nainen oli yritetty tappaa ennen hätäkeskuksen saamaa ilmoitusta. Ilmoitus tuli tiistaiaamuna kello 8.51.

Poliisi on aiemmin kertonut, että tapahtumahetkellä talossa ei ollut muita ihmisiä. Miehen kuolemaan ei ole epäilty liittyvän rikosta.

Kyse äkillisestä väkivallasta

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Harri Teivaanmäki kertoo, että tapahtumat alkavat olla pääpiirteittäin selvillä teknisen ja tapahtumapaikalla tehdyn tutkinnan perusteella. Tekotavasta poliisi ei kuitenkaan kerro julkisuuteen vielä tarkemmin.

– Asetta ei ole käytetty. Kyse on ollut henkilöön kohdistuvasta väkivallasta.

Väkivaltaa voi Teivaanmäen mukaan kuvailla äkilliseksi, eikä poliisilla ole tiedossa aiempia ilmoituksia pariskunnan osoitteesta.

Poliisi ei ole kertonut, kuka soitti hätäkeskukseen tapauksesta. Talossa ei ollut ulkopuolisia.

Mies löydettiin kuolleena lähialueelta

Mies löydettiin kuolleena pari tuntia hälytyksen jälkeen.

– Tarkempaa paikkaa ei ole uutisoitu. Häntä ei kuitenkaan löydetty pihapiiristä vaan lähialueelta.

Seuraavien viikkojen aikana poliisi pyrkii vielä selvittämään teon motiivia. 

– Pyrimme vielä varmistamaan, onko se selvitettävissä vai ei.

Tapaus aiheutti aiemmin tässä kuussa mittavan poliisioperaation Jalasjärven Koskuella. Tutkinta kestänee vielä muutaman kuukauden.


Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot