Mainos
Mainos

Jätti maksamatta bensiinin - 16-vuotias aiheutti hurjan takaa-ajon

Tankkaamisen maksamattajättäminen johti hurjaan ja pitkään takaa-ajoon Nelostiellä keskiviikkona.

Poliisille sai keskiviikkoiltapäivänä ilmoituksen, että Heinolan Tähtihovilla tankattiin kilvetöntä henkilöautoa, jonka kuljettaja jätti maksamatta tankkaamansa bensiinin. Hieman myöhemmin auto tuli poliisipartiota vastaan Nelostiellä lähellä Lahtea. Partio antoi pysäytysmerkin, jonka seurauksena autoilija kiihdytti karkuun etelän suuntaan suurella nopeudella. Auton nopeus vaihteli 150-170 kilometrin välillä ajoneuvon heittelehtiessä ajoittain vaarallisesti.

Itä-Uudenmaan poliisin partio sai auton pysäytettyä Järvenpään pohjoisen liittymän kohdalle. Takaa-ajon pituudeksi mitattiin yli 50 kilometriä. Autoa kuljetti 16-vuotias poika, joka kertoi aluksi väärät henkilötiedot itsestään. Matkustajina autossa oli kaksi nuorta naista.

Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikennerikkomuksesta, ajoneuvorikkomuksesta, väärän henkilötiedon antamisesta ja näpistyksestä.

 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme