Mainos
Mainos

Juhannustappo muuttuikin murhaksi: Rauhanturvaajaveteraani surmattiin julmasti mattoveitsellä asuntonsa vessaan

Helsingin hovioikeus on korottanut rauhanturvaajaveteraanin taposta tuomitun naisen tuomiota elinkautiseksi vankeudeksi murhasta.

Nainen murhasi mattoveitsellä 73-vuotiaan miehen tämän asunnossa Aleksis Kiven katu 11:ssa juhannusaattona viime vuonna. Surmansa saanut mies oli Libanonissa työskennellyt rauhanturvaaja.

Kaksikko oli kohdannut sattumalta toisensa Vaasanaukiolla, josta oli Sima-baarin kautta jatkettu miehen asuntoon. Molemmat olivat vahvasti päihtyneitä.

Asunnon vessassa nainen murhasi miehen mattoveitsellä. Vammoja oli useita, mutta kuoleman oli aiheuttanut kahdenkymmenen sentin mittainen haava kaulalla.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi syyskuussa 2017 Ritva Maria Sisko Väärän taposta 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen. Syyttäjä oli vaatinut naiselle tuomiota murhasta, mutta tämän syytteen käräjäoikeus hylkäsi.

Puolustuksen mukaan mies olisi käynyt vessassa olleeseen naiseen kiinni ja kyse olisi ollut hätävarjelusta. Naisen mukaan hän vain huitoi veitsellä eskaloituneessa tilanteessa.

Nainen oli poistunut asunnosta ja poliisi otti hänet kiinni viikon päästä.

Ei soittanut apua uhrilleen, vei pankkikortit

Oikeus ei pitänyt hätävarjeluväitteitä uskottavina muun muassa sen takia, että nainen ei soittanut teon jälkeen uhrille apua, vei tämän pankkikortit ja vielä kotonaan hävitti käyttämänsä vaatteet.

Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen vaatien Väärän tuomitsemista elinkautiseen vankeuteen murhasta tai toissijaisesti rangaistuksen korottamista vähintään 11 vuoden vankeudeksi.

Syyttäjän mukaan Väärän kertomusta hätävarjelusta ei voinut pitää uskottavana.

– Uhri oli ollut puolustuskyvyttömässä tilassa ja suuri osa lyönneistä oli kohdistettu uhriin hänen jo maatessaan lattialla.

– Teko oli mitä ilmeisimmin päättynyt vasta siihen, kun Väärän katkoteräpuukon terä oli katkennut, eikä uhri todennäköisesti ollut kuollut aivan heti. Teko oli näillä perusteilla tehty erityisen julmalla ja raa'alla tavalla, syyttäjä perustelee.

Syyttäjä: Tekijän kertomus muuttui

Syyttäjän mukaan Väärän kertomus oli eri vaiheissa muuttunut, eikä uhrin väitetystä hyökkäyksestä ollut esitetty mitään tukevaa näyttöä.

Väärä kertoi, että oli lyönyt uhria tämän ollessa seisovassa asennossa. Verijälkitutkimuksen mukaan suurin osa veriroiskeista WC:n seinällä on ollut kohtalaisen matalalla viitaten siihen, että uhri oli ollut suurimman osan veitseniskujen tekoajasta lattiatasossa makaamassa lattialla.

– Uhri on ollut huomattavasti Väärää iäkkäämpi. Asiassa esitetty selvitys ei tue sitä, että Väärä olisi joutunut uhrin sellaisen oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi, jota vastaa hätävarjelu olisi ollut oikeutettua, hovioikeus toteaa.

Uhri olisi voinut jäädä henkiin

Hovioikeus toteaa myös, että vessasta on hyvin lyhyt matka asunnon ulko-ovelle, joten Väärällä olisi ollut mahdollisuus poistua asunnosta jo aiemmin.

– Merkillepantavaa on myös se, että jos Väärä olisi hälyttänyt uhrille välittömästi apua, ei voida pitää poissuljettuna mahdollisuutta, että uhri olisi jäänyt henkiin.

Uhrista löytyi 19 veitsellä tehtyä vammaa. Osa vammoista on ollut torjuntavammoja ja osa on jäänyt pinnallisiksi. Kaulalla olleiden viiltohaavojen yhteispituus on ollut 20 senttimetriä. Puukottaminen loppui vasta, kun veitsen terä katkesi.

– Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että Väärällä on ollut sinnikäs surmaamistarkoitus ja että tekoa on pidettävä erityisen raakana ja julmana. Hovioikeus katsoo, että rikoksen törkeyttä korostavat seikat ovat sellaisia, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Kaksi tuomitsi murhasta, yksi taposta

Yksi kolmesta jutun ratkaisseista hovioikeudenneuvoksista olisi tuominnut Väärän taposta 11 vuoden vankeuteen.

– Veitsellä lyöntien suuri määrä ei välttämättä osoita Väärässä vakaata tai sinnikästä surmaamistarkoitusta, vaan on saattanut johtua siitä, että tekijä on ollut suunniltaan, hovioikeudenneuvos perusteli päätöstään.

Hovioikeus tuomitsi Ritva Maria Sisko Väärän, 54, perjantaina elinkautiseen vankeuteen murhasta. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu. Väärä joutuu maksamaan uhrin kahdelle aikuiselle lapselle 10 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme