Mainos

Jyväskylän puukotuksesta epäilty listasi "rotupetturit" muistitikulleen

Poliisi on kertonut tarkempia tietoja Jyväskylän kirjastopuukotuksesta epäillyn miehen ylläpitämästä laittomasta henkilörekisteristä.

Mies oli poliisin mukaan kerännyt muistitikulle kuvatiedostoja yli 300 henkilöstä. Hän oli jakanut henkilöt noin kymmeneen ryhmään.

Mies oli ryhmitellyt henkilöt yhteiskunnallisen, poliittisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Ryhmiä olivat esimerkiksi oikeisto, vasemmisto, juutalaiset, rotupetturit, eliittiseurat ja väkivaltakoneisto.

Juutalainen uutistoimisto JNA kertoi aiemmin, että mies oli kerännyt tietoja juutalaisista.

Poliisi on lähettänyt listalla olleille henkilöille kirjeen, jossa heille on kerrottu asiasta. Samalla heille on annettu mahdollisuus esittää vaatimuksensa asiassa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot