Mainos

Kahdelle tuomio kannabiksen kasvattamisesta - kahdessa osoitteessa liki 350 kasvia

Kaksi miestä on tuomittu kannabiskasvattamoista Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Tuomion mukaan päätekijän kannabiksen viljely oli ammattimaista eikä sato ollut tarkoitettu vain omaan käyttöön.  

Miehellä oli kasvattamoita kahdessa osoitteessa Mikkelissä. Toisesta löytyi yhteensä 230 kasvia asuintalon yläkerrasta sekä autotallista. Niistä olisi saanut yli 11 kiloa valmista marihuanaa. Toisesta osoitteesta löytyi 113 kasvia pihapiiristä.  

Vuonna 1957 syntynyt Harry Olavi Bahne tuomittiin kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta 3 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankilaan.  

Samana vuonna syntynyt toinen mies sai kaksi vuotta ehdollista vankeutta avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Tuomion mukaan hän osallistui kasvattamoiden rakentamiseen.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot