Mainos
Mainos

Kahta ihmistä puukotettu Helsingin Kalliossa – kuusi otettu kiinni

Kahta ihmistä on puukotettu Kallion kaupunginosassa Helsingissä, kertoo poliisi.

Poliisi on ottanut kiinni kuusi henkilöä, ja heidän osuuttaan tapahtumiin selvitetään.  

Poliisista tiedotetaan, että molemmat puukotuksen uhrit ovat miehiä ja heidät on toimitettu sairaalaan. Tapaukset liittyvät toisiinsa. Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittelyä.

Helsingin Sanomien mukaan poliisilla oli illalla operaatio Helsinginkadulla Alepan kohdalla. Silminnäkijä kertoi HS:lle, että Alepasta vietiin ambulanssiin iltakahdeksan maissa paareilla henkilö, josta oli valunut verta. Silminnäkijän mukaan poliisit ovat olleet myös pitkään myös viereisessä asuintalossa.  

Poliisi tiedottaa asiasta lisää huomenna.  

Puukotustapauksesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme