Mainos
Mainos

"Kaikilla huojentunut olo" – nyt äänessä syyttäjä ja Aarnion puolustusasianajaja

Hovioikeus vapautti tänään Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tutkintavankeudesta.

Jutun syyttäjän Mikko Männikön perusteena vankeuden jatkamisvaatimukselle oli käräjäoikeuden tuomion pituus.

– Käräjätuomion pituuden nojalla olisi selvät perusteet pitää Aarnio vangittuna, mutta yleinen sääntö on se, ettei pakkokeinoja saisi käyttää kohtuuttomasti.

Aarnio on istunut käsittelyn aikana Vantaan vankilassa.

Männikkö kertoo, ettei hänellä ole käynyt mielessäkään, että Aarnio lähtisi esimerkiksi ulkomaille vapauduttuaan.

– Hänhän oli välissä vapaanakin eikä poistunut. Odotetaan rauhassa tuomiota, Männikkö sanoo.

Puolustusasianajaja: Luulen, että kaikilla on huojentunut olo

Aarnion puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi pitää hienona, että vapautumisvaatimukseen suostuttiin.

– Hänhän on istunut poikkeuksellisen pitkän ajan, kolme ja puoli vuotta tutkintavankina.

Leppiniemi kertoo, että Aarnio tietää jo päätöksestä, mutta hän ei ole vielä ollut päämieheensä yhteydessä.

– Siellä nyt paljon niitä käytännön järjestelyjä. Siellä on tietysti valtava määrä jo ihan tätä materiaalia, asiakirjoja ja muuta.

Leppiniemi aikoo nyt pitää kunnon kesäloman.

– Luulen, että tässä on kaikilla osapuolilla huojentunut olo siitä, että ollaan saatu poikkeuksellisen pitkä pääkäsittely päättymään. Toimeksiantoni on alkanut syyskuussa 2013, onhan tämä aika intensiivinen jakso tässä jutussa ollut. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme