Mainos
Mainos

Kaksi kertaa yli sallitun nopeuden kaahailleita kosolti kiinni – yksi motoristeista pyrki poliisilta pakoon

Poliisilla piti perjantai-iltana kiirettä räikeästi ylinopeutta ajaneita jahdatessa ja rikkeitä kirjatessa.

Ylöjärvellä iltaseitsemältä moottoripyöräilijän vaihtui yltyi paikoin kaksinkertaiseksi sallittuun nopeuteen nähden. Kurun ja Virtain välisellä 65-tiellä kuljettaja paineli 152 kilometrin tuntinopeutta kahdeksankympin alueella. 1980-luvulla syntynyt mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Toinen, myös 1980-luvulla syntynyt moottoripyöräilijä ajoi puoli kahdeksalta illalla Laukaan Järvilinnantietä 115 kilometrin tuntivauhdilla kuudenkympin rajoitusalueella. Tätä ennen moottoripyörälle mitattiin 123 km/h alueella, jossa oli 80 km/h:n nopeusrajoitus. Myös tämä kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ylöjärvellä yhdeksän jälkeen illalla poliisi pysäytti Niemikyläntiellä 1980-luvulla syntyneen miesautoilijan, joka oli ajossa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja oli ajokiellossa. Mies oli tavattu autoilemasta kortitta kuusi kertaa aiemminkin, edellisen kerran samana päivänä.

Jyväskylässä iltayhdentoista jälkeen poliisin moottoripyöräpartiota tuli Kuokkalantiellä vastaan moottoripyörä 99 kilometrin tuntivauhtia viidenkympin alueella. Moottoripyöräpartio kääntyi moottoripyörän perään ja kytki päälle hälytysvalot ja pysäytysvalon. Moottoripyörän kuljettaja lähti poliiseja karkuun, ja syykin selvisi, kun kuljettaja, 1980-luvulla syntynyt mies saatiin kiinni. Pyörä osoittautui anastetuksi. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena. Kuljettaja on poliisin hallussa.

Samoihin aikoihin Salossa vuonna 1995 syntynyt mies ajoi henkilöautoa 97 km/h viidenkympin alueella. Poliisi tavoitti auton ja sai sen lopulta pysähtymään, mutta pysäyttämisen jälkeen ajoneuvo valui taaksepäin päin poliisiauton keulaa.

Kuljettajalla tehty puhalluskoe näytti niin kovia lukemia (0,66 mg/l), että tapahtumaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Tapahtuma-aikaan oli pimeää ja sumu haittasi näkyvyyttä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme