Mainos
Mainos

Kaksi kiinniottoa Porvoon henkirikostapauksessa – poliisi pyytää edelleen lisähavaintoja

Poliisi on tehnyt kaksi kiinniottoa liittyen viime viikon Porvoon Sannaisten henkirikokseen. Poliisi pyytää edelleen havaintoja tapaukseen liittyen.

Sannaisista löytyi viime lauantaina aamupäivällä kuolleena 70-vuotias mies, jonka ruumissa oli ulkoisen väkivallan merkkejä. Poliisi tutkii tapausta tappona.

Poliisi kertoi tänään, että tutkinnnan perusteella väkivallanteon tapahtumapaikaksi on tarkentunut Sannaisten ampuradan lähellä oleva pelto ja ajankohdaksi todennäköisimmin viime perjantai.

Poliisi kertoo puhuttaneensa ja kuulustelleesa useita henkilöitä esitutkinnan aikana. Teosta epäiltynä on otettu kiinni vuonna 1969 ja vuonna 1973 syntyneet miehet. Epäillyt ovat kotoisin Porvoosta ja Askolasta. Uhri oli vuonna 1947 syntynyt paikkakuntalainen mies.

Poliisi pyytää edelleen havaintoja tapaukseen liittyen.

Poliisi pyytää havaintoja erityisesti uhrin liikkeistä alueella perjantaina. Uhri oli pukeutunut punaiseen paitaan. 

Poliisi kaipaa havaintoja myös muista alueella perjantaina ja lauantaina liikkuneista ihmisistä ja ajoneuvoista. Havainnoista voi ilmoittaa Itä-Uudenmaan poliisin numeroon 0295 436442.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa eikä tiedota tutkinnallisista syistä tällä hetkellä asiasta enempää.



Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme