Mainos
Mainos

Kaleva: Nainen lähetti tuhansia häirikköviestejä ex-miehelleen – sakot

26-vuotias nainen on tuomittu sakkoihin ja vahingonkorvauksiin entiselle miesystävälleen lähetetyistä häiritsevistä viesteistä, kertoo sanomalehti Kaleva.

Viestittely alkoi vuoden 2014 lopussa ja jatkui huhtikuuhun 2015 saakka. Enimmillään mies oli saanut asiattomia ja loukkaavia viestejä yhden päivän aikana noin kaksisataa.

Viesteissä nainen oli haukkunut miehen lisäksi myös miehen lasta ja hänen äitiään. Nainen oli lähettänyt miestä mustamaalaavia viestejä myös miehen lähipiirille. Lisäksi nainen oli esittänyt miehestä valheellista ja haitallista tietoa viranomaisille.

Nainen oli myös rikkonut miehen asunnossa omaisuutta. Mies puolestaan oli seuraavana päivänä syyllistynyt naisen pahoinpitelyyn, kun hän oli lyönyt naista kasvoihin.

Mies sai sakkoja pahoinpitelyn lisäksi lievästä vahingonteosta ja makusevälinepetoksesta.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme