Mainos

Kaleva: Oulun sarjakuristaja vapaaksi – istui naisten kuristamisista yli 20 vuotta

Niin sanottuna Oulun sarjakuristajana tunnettu mies on suorittanut vankeusrangaistuksensa ja on nyt vapaa, kertoo Kaleva.

Mies istui naisiin kohdistuneista kuristuksista yli 20 vuotta. Mies on kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön sekä naistuttavansa. Lisäksi hänet on tuomittu muista rikoksista, kuten tapon yrityksistä, törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä.

Vuosien saatossa miehelle on tehty Kalevan mukaan useita vaarallisuusarvioita, joissa tämä arvioitiin erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

Tuomionsa nimillä Michael Maria Pentholm ja Jukka Torsten Lindholm saanut mies on mediassa tullut tunnetuksi myös nimellä hansikaskuristaja, sillä hän oli rikosten yhteydessä yleensä käyttänyt nahka- ja kumihaskoja.

Mies jätti viime vuona palaamatta avovankilaan ostosreissun jälkeen, mutta saatiin pian tämän jälkeen kiinni.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot