Mainos

Kälviän kuolonkolari: Turman osallisia nuoria kuullaan lähipäivinä

Poliisi on jatkanut tiistaina Kälviällä tapahtuneen traagisen ulosajon tutkintaa. 

Onnettomuus tapahtui varhain tiistai-aamulla. Autossa oli viisi alaikäistä ja seurue oli lähtenyt ajamaan aamulla Kokkolasta.

Kälviän kohdalla tien oikeassa laidassa oli ajanut pyöräilijä, ja jostain syystä kuljettaja oli tehnyt liian äkkinäisen ohjausliikkeen. Liian suuren tilannenopeuden ja kuljettajan kokemattomuuden vuoksi ajoneuvo pyörähti muutaman kerran katon kautta ympäri. Vuonna 1999 syntynyt poika menehtyi turmassa heti tapahtumapaikalle.

Poliisi on päässyt kuulustelemaan tapahtuman todistajina vastaan tullutta autoilijaa sekä polkupyöräilijää, jonka onnettomuusauto ohitti ennen kohtalokasta ulosajoa.

Poliisin mukaan esitutkinnassa ei ole tullut esille mitään uutta tietoa, joka muuttaisi poliisin käsitystä tapahtumien kulusta. Onnettomuudessa loukkaantuneet nuoret ovat päässeet pois sairaalahoidosta ja heidät pyritään kuulustelemaan lähipäivien aikana.

Vuonna 2000 syntynyttä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kuolemantuottamuksesta.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää ellei esitutkinnassa ilmene jotain uutta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot