Mainos
Mainos

Käräjäoikeus hylkäsi kahden huumepoliisin virkarikossyytteet

Käräjäoikeus on hylännyt kahden Helsingin huumepoliisissa työskennelleen miehen syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta. 

Jutussa oli kyse muun muassa siitä, olivatko poliisit jättäneet ilmoittamatta televalvonnasta ja -kuuntelusta sen kohteelle valvonnan päätyttyä. Oikeuden mukaan asianosaisten kertomukset asiasta olivat ristiriitaisia eikä näyttöä rikoksesta löytynyt. Rikosepäily ajoittui vuosille 2010–2011.  

Toista poliisia syytettiin myös siitä, että tämä olisi tehnyt asiassa väärät pöytäkirja- ja rekisterimerkinnät. Mies kertoi, että ilmoituksia annetaan lukuisia ja toimitetaan useita samalla kerralla. Helsingin käräjäoikeus katsoikin, että ilmoitusten kirjaamiseen sisältyy inhimillisen virheen mahdollisuus. Virheellisen tiedon kirjaamisesta jäi oikeuden mukaan varteenotettava epäilys. 

Lisäksi samaa poliisia syytettiin tutkinnan lopettamisesta perusteetta huumejutussa. Oikeuden mukaan päätös tutkinnan lopettamisesta tehtiin sen jälkeen, kun syyttäjä oli esittänyt poliisille arvion, ettei syytteen nostamiseksi ole riittävää näyttöä. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme