Mainos

Karhunpennun luonnonsuojelualueella tappaneiden tuomiot lievenivät hovioikeudessa

Rovaniemen hovioikeus muutti osin tuomioita karhunpennun tappojutussa. Tapauksessa karhu ammuttiin luonnonsuojelualueella Suomussalmella lokakuussa 2011.

Kainuun käräjäoikeudessa kaksi miestä tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä metsästysrikoksesta. Hovioikeus kuitenkin alensi toisen tuomiota viiden kuukauden ehdolliseen, sillä piti toista miestä päätekijänä asiassa.

Lisäksi hovioikeus hylkäsi kolmannen miehen syytteen törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä tai avunannosta siihen. Hänet oli käräjillä tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Mies kertoi pitäneensä karhun käpälistä kiinni, kun muut nylkivät karhua, mutta hovioikeuden mukaan muuta näyttöä osallistumisesta nylkemiseen ei ollut.

Hovituomio annettiin lokakuun lopulla ja käräjätuomio tammikuussa.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot