Mainos

Keskisuomalainen: Poliisihallitus myöntää raiskausrikosten selvittämisprosenttien vaihtelevan suuresti

Poliisihallitus myöntää, että raiskausrikosten selvittämisprosentit voivat lyhyellä aikajänteellä tarkasteltuna vaihdella merkittävästi alueittain, uutisoi Keskisuomalainen.

Lehden mukaan näin todetaan Poliisihallituksen sisäministeri Paula Risikolle (kok.) laatimassa selvityksessä. Risikko pyysi selvitystä, kun Helsingin Sanomat uutisoi talvella raiskausrikosten suurista selvittämiseroista suurten kaupunkien välillä.

Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta sanoo Keskisuomalaiselle, etteivät selvittämisprosenttien erot johdu poliisin ammattitaidon tai motivaation puutteista. Hänen mukaansa ajoittaiset suuret erot johtuvat osin muun muassa vaikeista tapauksista, joiden tutkinta kestää normaalia pidempään. Sellainen on esimerkiksi niin kutsuttu puskaraiskaus, jossa uhrin raiskaa hänelle tuntematon ihminen olosuhteissa, joissa tekijän tunnistaminen on vaikeaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot