Mainos

Kioskiin murtautuneet yllätettiin itse teosta – takaa-ajo päättyi kahden piikkimaton jälkeen

Pohjanmaan poliisi joutui monivaiheiseen takaa-ajoon Kokkolassa viime yönä, kun poliisi jahtasi kioskiin murtautunutta kaksikkoa. 

Hätäkeskus sai yhden aikaan yöllä ilmoituksen kioskimurrosta ja vartijan saapuessa paikalle oli kioskista tullut ulos mies kantamuksien kanssa. Vartijan huomatessaan oli mies pudottanut saaliinsa ja paennut henkilöautoon, joka kaasutti karkuun. 

Poliisipartio oli tullut samaan aikaan paikalle ja yritti pysäyttää pakenevan auton ajamalla sen eteen. Auto ei pysähtynyt, vaan ajoi poliisiautoa päin ja pakeni paikalta. Poliisitiedotteen mukaan auto syyllistyi pakomatkalla useisiin liikkennerikoksiin. 

Poliisi yritti pysäyttää pakoauton piikkimatolla, mutta ensimmäisestä auto selvisi. Toisesta piikkimatosta auto ei enää selvinnyt, ja tie 28 ja valtatie 8:n risteyksen piikkimaton jälkeen autosta otettiin kiinni kaksi ulkopaikkakuntalaista miestä. 

Kiinnoton yhteydessä poliisille selvisi, että kaksikko oli aiemmin murtautunut Kokkolassa myös yhteen ajoneuvoon.

Kaksikkoa epäillään nyt muun muassa kahdesta varkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot