Mainos
Mainos

Kiristivät Valiota - kahdelle miehelle ehdotonta vankeutta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä törkeästä kiristyksestä ja törkeän kiristyksen yrityksestä. 

Miehet olivat kiristäneet Valiota sekä yrittäneet kiristää Fazeria. Ilta-Sanomat uutisoi aikaisemmin, että Valio oli saanut netin kautta nimettömän kiristysviestin, jossa uhattiin tuotteiden manipuloinnilla. Haitallista ainetta löytyi lopulta vain yhdestä täysmaitopurkista Helsingin Haagassa.

Teemu Alin, 26, tuomittiin kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänen rikoskumppaninsa tuomio oli vuosi ja 10 kuukautta ehdotonta.  

Oikeuden mukaan tuomio perustuu osittaiseen tunnustamiseen ja esitettyyn näyttöön. Tekoja on pidettävä törkeinä, koska niissä on uhattu vakavalla rikoksella. Taloudellinen etu, jota miehet ovat tavoitelleet, on erittäin arvokas. Tekoja on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeinä niiden suunnitelmallisuuden ja uhkausten vakavuuden vuoksi. 

Toista miestä syytettiin myös törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, mutta sen osalta syytteet hylättiin tahallisuuden puuttuessa.

Oikeus julkisti kaikki asiakirjat salaisiksi 25 vuodeksi, joten itse oikeudenkäynnistä ja tuomiosta ei ole muuta tietoa kuin Helsingin käräjäoikeuden antama julkinen seloste.

 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme