Mainos

KKO ei myöntänyt valituslupaa oppilaansa hyväksikäytöstä vankeuteen tuomitulle opettajalle

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa opettajalle, joka tuomittiin kesäkuussa Helsingin hovioikeudessa oppilaansa hyväksikäytöstä.

Tekoaikaan 45–46-vuotias mies tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Samalla hänet tuomittiin viralta pantavaksi ja menettämään sotilasarvonsa.

Syytteiden mukaan hän oli seksuaalisessa kanssakäymisessä 15–16-vuotiaan uhrinsa kanssa.

Aiemmin syytteet oli hylätty Hyvinkään käräjäoikeudessa, sillä oikeuden mukaan syytetyn ja asianomistajan kertomukset ovat ristiriitaisia eikä ulkopuolisia todistajia ollut. Käräjäoikeus päätyi siihen, että syytteitä vastaan puhuvat seikat olivat niin vahvoja, että syytteet tuli hylätä.

Koska valituslupaa ei myönnetty, hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot