Mainos

Kolme otettu kiinni Helsingin Puistolan öisessä ampumistapauksessa

Kolme ihmistä on otettu kiinni Helsingin Puistolan öisessä ampumistapauksessa. Kiinniotettuja epäillään vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Ilmoitus ampumisesta tuli poliisille kello 23.25 uudenvuodenaattona. Puistolan torilla oli tapahtuma-aikaan kymmeniä ihmisiä, mutta kenenkään ei tiedetä haavoittuneen. Poliisin mukaan kyse oli ilmeisesti kahden joukkion välienselvittelystä, jossa ammuttiin käsiaseella.

Päivystävä komisario Tom Emmes kertoi yöllä, että paikalle lähetettiin useita poliisipartioita. Paljon ihmisiä ehti hänen mukaansa poistua paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi on yöllä pysäyttänyt ja tarkastanut autoja ja paikalta poistuneita ihmisiä.

Tapauksesta kertoi ensin Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot