Kommentti Porvoon puukotuksesta: Yksikin lapsi on liikaa – joka kerta

Kun 8-vuotias Vilja Eerika murhattiin Helsingissä äitienpäivänä 2012, me kaikki vannoimme: näin ei saa enää tapahtua.

Suomessa ei voi eikä saa olla niin, että lastensuojelun piirissä olevaa lasta yhä uudelleen ja uudelleen rääkätään kotona ja lopuksi hänet siellä murhataan. Viranomaisten toimet tutkittiin ja yhteistyötä parannettiin. Ja nyt kun Porvoossa kolmivuotias pikkutyttö on tapettu, haluamme taas vannoa, että näin ei saa Suomessa enää tapahtua.

Vilja Eerikan murhasi oma isä. Myös Porvoossa tekijä oli oma isä, myös Porvoossa perhe oli viranomaisten tutkassa. Olisiko jotain voitu tehdä paremmin, olisiko kukaan voinut estää tätä hirveyttä tapahtumasta?

Kun tieto porvoolaisen leikkipuiston tapahtumista tuli, myönnän, että aika pian mielessä kävi ajatus huoltajuusriidasta tai eroprosessista tällaisen teon taustalla. Näihin tapauksiin perehtyneenä tiedän, että hulluus voi vallata normaalinkin ihmisen, kun eroa tehdään. Lapsen etua toistelevan motiivi voi olla ennen kaikkea entisen puolison kiusaaminen.

Suomessa on ennenkin vaikka ennemmin tehty pahaa omalle lapselle kuin ”annettu” hänet ex-puolisolle.

Murhatun porvoolaistytön isä ei lähtenyt eron jälkeen yhteisestä kodista ilman pakkotoimia. Autoa tai avaimia otettiin välillä omaan käyttöön häädön jälkeenkin. Lasta ei palautettu tapaamisista sovittuna aikana vaan äiti sai elää epävarmuudessa sen suhteen, missä olosuhteissa kolmevuotias lapsi yönsä viettää ja milloin hänet palautetaan kotiin.

Lapsi vietiin äidin tietämättä toiselle puolelle maapalloa ja siellä lastaan hakemaan lähtenyt äiti käytännössä pakotettiin allekirjoittamaan sovinnollinen paperi, jossa lapsen ja isän välejä kehuttiin. Näissä tilanteissa ihminen tekee lähes mitä tahansa estääkseen toista osapuolta suuttumasta lisää, yrittää kaikin keinoin hyvitellä ja olla provosoimatta. Yleensä turhaan.

Sekoileva osapuoli suuttuu aina jostain: siitä, että ”häviää” huoltajuuden oikeudessa, siitä, että entinen puoliso hakee lähestymiskieltoa tai että ylipäätään kerrotaan kotioloista jollekin ulkopuoliselle. Ja äkkiä viranomaisista ja lähipiiristä tulee osa ”exän salaliittoa”, jota vastaan taistelua käydään.

Omia latujaan kulkevat viranomaisprosessit

Perhe oli eri viranomaisten tiedossa: lastensuojelun, poliisin, oikeusistuimien. Mutta vaikka Vilja Eerikan tapauksen jälkeen viranomaisten yhteistyötä tiivistettiin, porvoolaisperheen eri tahojen kanssa meneillään olevat prosessit näyttivät kulkevan kukin omia latujaan. Poliisi hoiti kotihälytykset ja väliaikaisen lähestymiskiellon, käräjäoikeus päätöksen huoltajuuden ja tapaamisten osalta. Lastensuojelun roolista ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen asiakkaana perhe oikeuden asiakirjojen mukaan oli.

On karua lukea, miten huoltajuusoikeudenkäynnin asiakirjoissa todetaan, että lastensuojelun selvityksiä ei ole laadittu siitä näkökulmasta, että niitä käytettäisiin todisteina oikeudessa – niistä oli vaikea päätellä, mikä on äidin kertomaa ja mikä viranomaisen raportointia. Eikä oikeusistuin tietenkään voi nojata epämääräisyyksiin. Pitäisikö tällaiset raportit kirjoittaa lähtökohtaisesti niin selkeästi, että toiset viranomaiset voivat niitä hyödyntää?

Ja jos selviämistaistelua käyvä ihminen ei jaksa aktiivisesti raportoida poliisille kaikkea uhkailua ja häirintää tai jopa väkivaltaa - tapauksia ei sitten tavallaan ole olemassa. Voidaanko tällaista reippautta vaatiakaan – varsinkin kun hän lisäriitoja välttääkseen usein yrittää sovitella ja hyvitellä vihaista entistä puolisoaan?

Jos eläisimme ideaalimaailmassa, näin hankalissa ero- ja huoltajuusriidoissa olisi joku viranomainen, jolla olisi kokonaiskuva tilanteesta.

Voimme toivoa vain yhtä asiaa

Porvoon tapauksessa murhasta epäilty isä oli jo ennenkin todistanut kykenevänsä väkivaltaisiin tekoihin. Oma vanhempi tytär oli jo saanut ”isän kädestä”, niin että siitä tuomittiin miehelle ehdollista vankeutta. Tämä ei kuitenkaan ollut ensisijainen syy siihen, että hänelle määrättiin valvotut tapaamiset toisen lapsensa kanssa.

Pari päivää elokuisen huoltajuusoikeudenkäynnin istunnon jälkeen äiti anoi entiselle puolisolleen lähestymiskieltoa. Samalta käräjäoikeudelta, joka teki päätöksen huoltajuudesta. Nämäkin kaksi asiaa olivat täysin erillään.

Varsinainen lähestymiskieltoprosessi oli edelleen kesken, kun murha leikkipuistossa tapahtui. Väliaikainen lähestymiskielto astui voimaan lokakuussa, mutta se ei isää estänyt.

Lapsen väkivaltainen kuolema järkyttää meitä kaikkia. Äidin ja muiden läheisten surua ei kannata sivullisten edes yrittää arvioida. Jokainen tapaus on omansa, jokainen järjettömän teon aiheuttama tuska ainutlaatuinen. Ja me ulkopuoliset voimme vain toivoa sitä samaa kuin viisi vuotta sitten: ettei näin enää koskaan kävisi.

 



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot