Mainos
Mainos

Kouvolassa sammutettiin ilmeistä tuhopolton yritystä

Kouvolassa Kymenlaaksossa sammutettiin lauantaina vastaisena yönä mahdollista tuhopolton yritystä.

Pelastuslaitos sai hieman ennen puoltayötä palohälytyksen rakenteilla olevalle rakennukselle Rumpukujalle.

Noin 600 neliön kokoisessa rakennuksessa syttynyt palo saatiin sammutettua aamukolmelta. Tuli ei ollut vaarassa levitä muihin rakennuksiin, eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja.

Päivystävän palomestarin mukaan näytti vahvasti siltä, että palo oli tahallisesti sytytetty. Lisäksi saman rakennuksen eri kohdassa oli sytytetty pienemmäksi jäänyt palo aiemmin perjantaina.

Pitkään rakenteilla ollut talo ei kärsinyt yön palossa tuntuvia aineellisia vahinkoja.

Poliisi tutkii Rumpukujan tulipaloja.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme