Mainos

KRP epäilee useita rikoksia Venäjän-kaupoissa: Syynissä suomalaisyritys ja Moskovan metron ovikauppojen rahavirrat

Keskusrikospoliisi on tutkinut Venäjän-kauppaan liittyvää pitkäkestoista rikosvyyhtiä. MTV Uutisten tietojen mukaan rikosepäilyt liittyvät tamperelaisen Tamware-yrityksen Moskovan metroon valmistamien ovijärjestelmien kauppojen rahavirtoihin.

KRP:n rikostarkastaja Tomi Taskila vahvistaa esitutkinnan.

– Tutkinta on ollut haasteellinen kokonaisuus. Kansainvälinen yhteistyö oikeusapuineen on kesken, mutta tämänhetkisen arvion mukaan se tuskin vaikuttaa Suomessa olevan tutkinnan lopputulokseen, Taskila sanoo.

MTV Uutisten tietojen mukaan KRP on tutkinut Moskovan metron ovijärjestelmien kauppojen rahansiirtoja eri maihin törkeänä rahanpesuna ja lahjomisena elinkeinotoiminnassa.

Nämä nimikkeet ovat yhä esitutkinnassa, mutta ne eivät näyttöongelmien vuoksi siirtyne syyttäjälle. Suomalaisessa oikeuskäytännössä korruptiojuttujen näyttökynnys on ollut korkealla.

Sen sijaan KRP on jutussa jo siirtänyt syyteharkintaan epäillyn törkeän veropetoksen, törkeän kavalluksen ja törkeän kirjanpitorikoksen.

Rikosepäilyt ajoittuvat pitkälle, lähes kymmenen vuoden ajanjaksolle.

– 8000 sivun esitutkinta-aineisto on tullut syyteharkintaan loka-marraskuun vaihteessa. Rikosepäilyt koskevat joulukuun 2006 ja alkuvuoden 2015 välistä aikaa, vahvistaa kihlakunnansyyttäjä Minna Sihto Sisä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Neljä epäiltyä – epäillyt vahingot satoja tuhansia

Sihton mukaan esitutkintapöytäkirjan kanteen on nimetty neljä rikoksesta epäiltyä henkilöä. Heistä osalla on kaksoiskansalaisuus ja myös kytkös Tamwareen.

MTV Uutisten tietojen mukaan KRP on tutkinut epäiltyjen henkilöiden osallisuutta kauppojen rahavirtoihin. KRP epäilee, että verottajan vahingot ovat vähintään satoja tuhansia euroja.

– En halua tässä vaiheessa ottaa kantaa rahasummiin, Sihto sanoo.

Esitutkinnassa on kuultu lähes 30 henkilöä. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Tampereella vuosikymmeniä toimineen Tamwaren asiakkaina on ollut metrojen, raitiovaunujen, linja-autojen ja junien valmistajia EU-maissa ja Venäjällä. Metron ovijärjestelmät ovat olleet merkittävä osa yrityksen Tampereen tehtaan tuotantoa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot