Mainos
Mainos

KRP:lle sataa vihjeitä Suomen etsityimmistä rikollisista – läpimurto mahdollinen jo parin viikon sisällä

Keskusrikospoliisi julkaisi tällä viikolla listan Suomen etsityimmistä rikollisista. Vihjeitä on saatu niin Suomesta kuin Virostakin. 

Suomen kymmenen etsityimmän rikollisen listalla on kansainvälisesti etsintäkuulutettuja henkilöitä, joiden epäillään vierailevan tai oleskelevan Suomessa. Etsityt henkilöt on joko tuomittu tai heitä epäillään törkeistä rikoksista.

Tiistaina julkaistu lista on tuottanut jo lähes sata vihjettä, kertoo rikoskomisario Ritva Santtila Keskusrikospoliisista. Ketään ei kuitenkaan ole vielä pidätetty.

– Vihjeitä on tullut runsaasti ja niitä tarkistellaan, mutta vielä ei ole tapahtunut läpimurtoa kenenkään kohdalla, Santtila sanoo.


Vihjeitä on saatu jo viidestä epäillystä ja uusia vihjeitä tulee päivittäin ympäri Suomea. Myös Viron suunnalta on saatu vihjeitä.

Osa vihjeistä on ollut niin varteenotettavia, että ne saattavat johtaa rikollisten jäljille hyvinkin pian.

– Ihan parin viikon sisällä joku näistä voidaan jopa tavoittaakin, Santtila sanoo.

Lisävihjeet ovat edelleen tervetulleita.

– Kiitämme saaduista vihjeistä, niitä on tullut runsaasti, mutta edelleen saa soittaa, Santtila sanoo.

Havainnoista voi ilmoittaa poliisille numeroon 050 440 1800 tai sähköpostitse osoitteeseen wanted.krp@poliisi.fi.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme