Mainos

KRP väläyttää jälleen liivikieltoa – jengirikoksista tuomituille

Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen keskusrikospoliisista haluaisi lisää keinoja jengiläisten tekemien rikosten ehkäisemiseen.

Esimerkiksi niin sanotut liivikiellot nousevat keskusteluun säännöllisesti, mutta lainsäätäjä ei ole ajatukselle lämmennyt. Myös poliisissa on kahtalaista käsitystä, auttaisiko jengitunnusten kieltäminen ehkäisemään jengiläisten tekemiä rikoksia.

Von Hertzen ehdottaisi liivikieltoa niille jengiläisille, joille oikeus on katsonut rangaistuksen koventamisperusteeksi rikosten tekemisen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Hänen mukaansa tällaisille jengiläisille voitaisiin asettaa rajoituksia myös esimerkiksi hallussa olevan käteisen määrään ja kieltää heitä liikkumasta jengitiloissa tai niiden lähettyvillä tai tapaamasta muita jengiläisiä.

– Kun kerran liiketoimintakielto annetaan talousrikolliselle, niin miksi ei voitaisi antaa järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuneelle henkilölle liivikieltoa, von Hertzen kysyy.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää hyvänä, että keskusteluun nousee uusia avauksia rikosten ehkäisemisestä. Von Hertzenin ideaa tietyille henkilöille suunnatusta liivikiellosta hän pitää käytännössä hankalasti toteutettavana.

– Se olisi varmasti mahdoton valvoa. Myös sanktioiminen kiellon rikkomisesta olisi hankalaa, eli käsittääkseni se olisi aika tehoton. En lähtisi puuttumaan pukeutumiseen, Tolvanen sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot