Mainos
Mainos

Kukkakaupalta löytyi puukotettu mies Kontulassa – kertoi saaneensa myös iskun päähän olutpullosta

Kontulan ostoskeskuksessa Itä-Helsingissä tapahtui puukotus perjantaina kello 19 jälkeen.

Poliisipartio havaitsi Kontulankaarella kukkakaupan edustalla miehen, jota oli puukotettu käteen ja vatsaan. Mies kertoi, että sama henkilö, joka oli puukottanut häntä, oli noin tuntia aiemmin lyönyt häntä olutpullolla kasvoihin. Uhri ja rikoksesta epäilty tunsivat toisensa.

Poliisi sai epäillyn kiinni Vesalasta. Mieheltä löytyi tekovälineeksi epäillyn veitsen kahvaosa. Itse terä löytyi tapahtumapaikalta.

Epäilty vietiin Pasilan poliisivankilaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja tapon yrityksenä.

Samana iltana Itäkeskuksen metroasemalla oli nuorten miesten tappelu. 18-vuotiaan miehen epäillään potkaisseen muutamaa vuotta nuorempaa poikaa päähän. Poliisin saamien tietojen mukaan tappelua edelsi riita läheisellä nuorisotalolla.

Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta, ja vei hänet Pasilan poliisivankilaan. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme