Mainos
Mainos

Kuljetusyrityksen johtajalle yli 14 000 euron sakot – huusi ja nimitteli alaista

Valkeakoskelaisen kuljetusyrityksen toimitusjohtaja on tuomittu sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta, kertoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.  

Pirkanmaan käräjäoikeus totesi, että epäasiallinen käytös vaaransi työntekijän työturvallisuuden. Oikeuden mukaan epäasiallinen käytös oli esimerkiksi huutamista, nimittelyä, syrjimistä, perusteetonta moittimista ja nyrkin puimista. Yhteen työntekijään kohdistuvaa käytöstä oli ollut vuosina 2010-2015.  

Käräjäoikeus tuomitsi johtajan 60 päiväsakkoon, eli yhteensä 14 520 euron sakkorangaistukseen. Yhtiö tuomittiin 25 000 yhteisösakkoon.

Lisäksi yhtiö ja toimitusjohtaja määrättiin maksamaan työntekijälle erilaisia korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yli 37 000 euroa.  
Oikeuden mukaan käytös oli jatkuvaa ja kohdistui myös muihin työntekijöihin.  

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme