Mainos

Kuopion poliisipuukotus vaikuttaa suunnitelmalliselta

Kuopiossa puukotetun poliisimiehen tila on vakaa. Kuopion poliisin mukaan mies on leikattu eikä hänellä ole enää välitöntä hengenvaaraa.

Virkatehtävissä ollutta poliisia puukotettiin Petosen kaupunginosassa viime yönä, kun hän oli poistamassa asunnossa riehunutta miestä toisen poliisin kanssa.

Järjestyspoliisin kenttäpartio oli saanut ilmoituksen asunnossa riehuneesta miehestä. Ilmoituksen mukaan mieshenkilö oli rikkonut asunnossa omaisuutta ja ilmoittaja pyysi poliisia poistamaan mieshenkilön asunnosta.

Kun partio oli valmistelemassa rauhalliselta vaikuttaneen miehen kuljetusta, hän vetäisi taskustaan yllättäen puukon ja viilsi sillä lähimpänä ollutta poliisia kaulaan. Partio oli tuolloin valmistelemassa miehen kuljetusta.

Loukkaantunut poliisi pystyi perääntymään, jolloin partion toinen poliisi taltutti hyökkääjän.

- Kokemattomuuden piikkiin tapausta ei voi laittaa. Mies käyttäytyi koko ajan rauhallisesti. Hän noudatti poliisin ohjeita aina siihen saakka, kun häntä pyydettiin tyhjentämään taskunsa ennen laitokselle lähtöä. Tuolloin hän veti taskusta puukon ja huitaisi samalla liikkeellä poliisia, kertoi komisario Ilpo Kortelainen.

- Tilannetta oli mahdoton ennakoida. Isku katkaisi valtimon kaulan alueella. Tilanne oli erittäin vaarallinen, Kortelainen lisää.

Poliisimies leikattiin aamulla Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Hänen tilansa oli leikkauksen jälkeen vakaa, eikä hänellä ollut Kuopion poliisin mukaan enää hengenvaaraa.

Puukotettu poliisi on kuopiolainen 1979 syntynyt mies.

Uhrilla ei välitöntä hengenvaaraa

Rikoksesta epäilty on vuonna 1968 syntynyt, jolla on väkivaltainen rikostausta. Rikoksesta epäilty oli vapautunut vankilasta heinäkuussa, jossa hän oli kärsimässä vapausrangaistustaan aiemmista väkivaltarikoksista mm. taposta.

Poliisin kanssa mies ei ole ollut tekemisissä vuoden 2000 jälkeen.

Epäilty on pidätettynä epäiltynä murhan yritykseen. Epäilty oli tapahtumahetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena. Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi myöhemmin tällä viikolla.

Poliisipartiolla oli tieto miehen väkivaltarikostaustasta tehtävälle mennessään. Tehtävänä kyseinen kotihälytys oli kuitenkin niin sanottu perustehtävä.

Teko vaikuttaa suunnitelmalliselta

Poliisi on väkivaltarikollisten kanssa tekemisissä päivittäin. Yleensä kohdehenkilöiden mielentilan pystyy lukemaan käyttäytymisestä. Tässä tapauksessa itse teko ja sitä edeltävä käytös olivat ristiriidassa. Alustavien tietojen mukaan teko vaikuttaa suunnitelmalliselta.

Tutkinta on siirretty KRP:n Kuopion yksikölle. Tutkinnan etenemisestä tiedottaa KRP, kun uutta tiedotettavaa on.

Tapahtumien kulku ja osalliset ovat selvillä. Osallisten kuulustelut ja henkinen jälkihoito jatkuvat.

Poliisikuolemat harvinaisia

Poliisin kuolema virantoimituksessa on Suomessa harvinaista, mutta läheltä piti -tilanteita sattuu vuosittain, kertoo ylikomisario Seppo Sivula sisäministeriön poliisiosastolta.

- Suurimmat riskit ovat liikenteessä ja kotihälytyksissä. Mutta poliisienkin kohdalla loukkaantumisia sattuu eniten vapaa-ajan liikuntaharrastuksissa.

Sivulan mukaan harva poliisi lähtee enää kentälle ilman suojaliivejä, mutta kyse on aina kompromissista turvallisuuden ja toimintakyvyn välillä. Hänen tietojensa mukaan Kuopion tapauksessa poliisimiehellä oli suojaliivit, mutta ei raskaampia liivejä, joissa on suojakaulus.

- Voisimmehan me pukea miehet Michelin-ukoiksi, mutta silloin kärsii toimintakyky.

Viimeisin poliisin kuolema virantoimituksessa sattui viime kesänä, kun nuori mies ajoi Kokkolassa poliisimiehen päälle. Edellinen surma sattui 1997 Helsingissä. Silloin tanskalainen vankikarkuri ampui kaksi aseetonta poliisia.

Suomen itsenäisyyden aikana poliisisurmia on ollut yli 120, suurin osa niistä ennen 1950-lukua.

Kuopion kaltaista puukotusta ei ole sattunut vuosikymmeniin. Varkaudessa poliisi puukotettiin kuoliaaksi kotihälytyksen yhteydessä 22 vuotta sitten.

Komisario Ilpo Kortelaisen mukaan Kuopiossa tapahtunutta oli mahdoton ennakoida, koska puukottaja oli käyttäytynyt alussa rauhallisesti.

- Yksittäisiä poikkeustilanteita on vaikea saada estettyä edes "amerikkalaistyyppisellä" käyttäytymisellä, jossa lähes jokainen tilanne otetaan haltuun ensin aseella uhaten.

- Suomalainen yhteiskunta ei ole siihen valmis, eikä suomalainen poliisikaan ole siihen halukas. Tällainen lähestymistapa johtaisi ylilyönteihin, Kortelainen sanoi.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot