Mainos

Kuva: Poliisin kameraan tallentui kevään hurjin ylinopeus keskellä pääkaupunkiseutua

Tämän vuoden röyhkein ylinopeus automaattivalvonnassa tallentui poliisin kameraan keskellä pääkaupunkiseutua, kun Mercedes-Benz-kuljettaja ajoi 187 kilometrin tuntinopeudella vilkasliikenteisellä Kehä I:llä.

Kyseisessä kohdassa on 80 kilometrin tuntinopeus. Ylinopeus mitattiin 8. helmikuuta.

– Tämä on vakava juttu, koska ylinopeus oli yli 100 kilometriä Pirkkolan kehällä kello 22.30. Siihen aikaankin kehällä on vielä liikennettä. Juttu on meillä nyt esitutkinnassa, kertoo ylikomisario Dennis Pasterstein Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja.

Pastersteinin mukaan rangaistus näin hurjasta ylinopeudesta tulee luultavasti olemaan tuntuva.

– Vastaavissa tapauksissa kortti on otettu pois useiksi kuukausiksi. Tässä epäillään törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, josta yleensä tuomioistuin tuomitsee yli 50 päiväsakkoa tai ehdollista vankeutta. Rangaistuksen kovuuteen vaikuttaa muun muassa vuorokaudenaika ja liikennetilanne.

Hurjia ylinopeuksia eniten etelässä

Pasteresteinin mukaan viime vuonna yli 100 kilometrin ylinopeuksia kirjattiin 11.

– Ylinopeuksia tallentui poliisin valvontakameraan eniten Etelä-Suomen alueella, eli todella kovaa ajetaan ihan tavallisilla maanteillä. Eniten ylinopeuksia ajavat keski-ikäiset 40-50-vuotiaat miehet, joille kertyy ajokilometrejä eniten, lisää Pasterstein.

Toisin kuin yleisesti luullaan, poliisin liikenneturvakeskuksen ylinopeustilastoissa ei ole piikkiä nuorten miesten kohdalla, koska he ajavat suhteessa vähemmän kilometrejä vähemmän kuin keski-ikäiset.

Kaikkia ylinopeuksia ajetaan eniten iltapäivisin, mutta näitä hurjia yli 100 kilometrin ylinopeuksia ajetaan ympäri vuorokauden – tosin niiden painotus on myöhäisillassa.

Automaattivalvonnassa jäi kiinni viime vuonna 556 000 ylinopeutta ajanutta autoa, joista seurauksena oli huomautus, rikesakko tai päiväsakko.

– Kaiken kaikkiaan ylinopeuksien määrä on onneksi vähentynyt viimeiset kaksi vuotta ja jatkanut laskua sen jälkeen, kun rikesakon rajaa pudotettiin seitsemään kilometriin tunnissa. Kameravalvonnassa yli kolmenkymmenen kilometrin ylinopeuksia kirjattiin viime vuonna noin 2000, mikä on 0,37 prosenttia kaikista automaattivalvonnan kuvaamista tapauksista, tarkentaa Pasterstein.

Hiihtolomalaisia valvotaan

Pastersteinin mukaan poliisi tehostaa valvontaa hiihtolomaisten lomareiteillä.

– Hiihtolomalla liikkuu paljon väkeä ja matkat ovat pitkät. Toivomme malttia liikenteeseen ja rinteeseen. Itävallassa lomareissulla ollut suomalainen kollegani otti kuvan Alpeilla sijaitsevan valvontakameran yllättävästä paikasta. Nimittäin Itävallan Alpeilla 2800 metrin korkeudessa on valvontakamera, joka on suunnattu kohti alarinnettä. Liekö tarkoitus kitkeä hurjimmat rinnenopeudet pois? lisää Pasterstein naureskellen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot