Mainos

Kuvat Espoon pitseriaiskusta paljastavat tuhon laajuuden – kolme asiakasta istui suoraan polttopullon tiellä

Espoolainen pitseria tuhoutui kesäkuun lopulla tehdyssä polttopulloiskussa täysin. Poliisin esitutkintamateriaaliin kuuluvat valokuvat paljastavat tuhojen laajuuden.

Kuvissa näkyy muun muassa miten polttopullosta alkunsa saanut tulipalo romutti ravintolan sisätilat, rikkoi ikkunoita ja verhosi kaiken irtaimiston mustalla hiilloksella.

Palosta noussut savu nokesi katutasossa sijaitsevan ravintolan julkisivua ja seinää myös ylempien kerrosten kohdalta ja aiheutti vahinkoja viereiseen ravintolaan.

Ravintolassa oli tulipalon syttyessä useita asiakkaita. Poliisin mukaan ainakin kolme asiakkaista istui tapahtumahetkellä suoraan polttopullon heittosektorilla ikkunan edessä.

Yhden asiakkaan huppari syttyi palossa tuleen. Mies ei kuitenkaan loukkaantunut, ja onnistui lopulta pakenemaan ravintolan takaovesta, mistä myös muut paikalla olleet poistuivat. 

Syyttäjän näkemyksen mukaan ravintolassa olleilla oli vain 20 sekuntia aikaa paeta ravintolasta palon alettua.

Myös viereisen ravintolan eteisestä löytyi poliisin mukaan palanut polttopullo, mutta tulipalo ei lähtenyt leviämään. 

Iskusta vaaditaan rangaistusta yhteensä kuudelle ihmiselle. Tapauksen käsittely alkoi Espoon käräjäoikeudessa eilen.

Syyttäjä vaatii iskun suunnitelleelle ja tilanneelle miehelle 13 vuoden rangaistusta törkeästä tuhotyöstä ja useista murhan yrityksistä.

Polttopullojen heittämisestä epäillyille kahdelle miehelle syyttäjä vaatii 13 ja 11 vuoden rangaistuksia samoilla nimikkeillä. Lisäksi yhdelle miehelle vaaditaan rangaistusta yllytyksestä ja yhdelle naiselle avunannosta. Syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot