Mainos

Laajasalon surma: Teko tahallinen, uhri tuli yllätetyksi

Laajasalon surmia tutkineen poliisin mukaan teko on ollut tahallinen.

Poliisi epäilee, että United Brotherhood -rikollisjärjestöön kuulunut 46-vuotias mies meni toissa lauantaina entuudestaan tuntemansa 37-vuotiaan miehen asuntoon ja surmasi tämän ampumalla. Tekovälineenä käytetty käsiase on ollut luvaton ja poliisi löysi sen tekopaikalta.

Poliisin mennessä asuntoon seuraavana päivänä löydettiin molemmat miehet kuolleina. Henkirikoksen tekijäksi epäillyn miehen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Miehen epäillään ampuneen itsensä.

Tutkimuksissa esiin tulleen lisänäytön mukaan asunnoissa ei ole ollut muita henkilöitä eikä merkkejä kamppailusta eikä juhlimisesta. Tutkinnan perusteella teko on ollut tahallinen ja tapahtunut tilanteessa, jossa asunnon haltija on tullut yllätetyksi eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta puolustaa itseään.

Teon motiivi ei ole toistaiseksi selvinnyt.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot