Mainos
Mainos

Laiton koiranpentubisnes kasvussa, vain harva jää kiinni valvonnassa – Asiantuntija: Näin tunnistat pentutrokarin

Koirien määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina valtavalla vauhdilla. Koirien suosio lemmikkeinä on kasvattanut myös pentujen laitonta maahantuontia.

Läänineläinlääkäri Sari Haikka kertoo, että laiton pentutehtailu on saatu Suomessa hyvin kuriin valvonnalla. Laiton maahantuonti sen sijaan rehottaa.

– Valvonnassa jää kiinni vain jäävuoren kärki. Toiminta on varmasti laajamittaisempaa, organisoidumpaa ja rikollisempaa, Haikka sanoo.

Suurin osa pimeillä markkinoilla myydyistä pennuista tulee Suomeen Venäjältä, Virosta tai Viron kautta.

Haikan mukaan trokarit haluavat saada koiran myytyä mahdollisimman pian sen Suomeen tuomisen jälkeen. Näin mahdolliset taudit, kuten rabies, voivat puhjeta vasta usean kuukauden jälkeen.

– Trokari haluaa päästä koirasta eroon siten, että koira näyttää suhteellisen terveeltä vielä myyntihetkellä.

Osa koirien taudeista saattaa olla jopa hengenvaarallisia ihmisille.

Näin tunnistat pentutrokarin

Laittoman pentumyynnin tunnistaa Haikan mukaan sen lisäksi, että kaupat halutaan tehdä mahdollisimman nopeasti, myös siitä, ettei myyjä ole kiinnostunut pennun tulevasta perheestä.

– Vastuulliselta kasvattajalta ostettu koiranpentu käy läpi tietyn syynin. Kasvattaja selvittää, onko ostaja valmis huolehtimaan koirasta seuraavat kymmenen vuotta.

Laiton pentumyynti toimii lähes kokonaan nettimarkkinoilla. Kaupallisessa tuonnissa myyjällä pitäisi Haikan mukaan olla aina Traces- tai CVED-terveystodistus.

– Laillisella myyjällä se pitäisi olla aina, mutta trokarilla sitä ei käytännössä koskaan ole. Se on selkein, jota kannattaa aina kysyä.

– Jos ei ole ihan varma, kannattaa olla paikalliseen valvontaeläinlääkäriin yhteydessä. Eviralla hyvät hankintaohjeet ja neuvontapuhelin, Haikka muistuttaa.

Fakta

Koirien määrä on lisääntynyt viime vuosina kovalla tahdilla. Alkuvuonna 2016 kotitalouksissa oli kaikkiaan noin 800 000 koiraa, kun neljä vuotta aiemmin koiria oli noin 630 000.

Noin 35 prosentilla kotitalouksista on joku lemmikkieläin. Ainakin yksi koira on 22 prosentilla talouksista.

Lähde: Tilastokeskus.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme