Mainos
Mainos

Laiturin maksu jäi ostajalta puolitiehen – tavaran takaisin hakenut myyjä tuomittiin omankädenoikeudesta sakkoihin

Puualan yrityksen edustaja tuomittiin sakkoihin ja huomattaviin korvauksiin hänen haettua omankädenoikeudella laiturin, jonka maksu oli jäänyt ostajalta puolitiehen.

Yritys oli myynyt erään Ruokolahdessa sijaitsevan kesämökin rantaan laiturin vuonna 2013 noin 7000 eurolla laiturin, jonka kauppahinta oli kuitenkin jäänyt osittain maksamatta. Kun maksua ei kuulunut, kävi mies omin nokkineen hakemassa myyjän omaisuudeksi katsomansa laiturin takaisin kesällä 2015. Tämän jälkeen laituri purettiin ja sen osat käytettiin uudelleen.

Oikeus katsoi, että omistussuhde ei kuitenkaan ollut niin selkeä, ja miehen olisi pitänyt pidättäytyä teosta ilman viranomaisen myötävaikutusta.

Mies tuomittiin 70 päiväsakkoon, minkä lisäksi hänet veloitettiin korvaamaan menetetystä laiturista 5100 sen ostajalle.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme