Mainos

Lapista välitettiin huumeita Pohjanmaalle – kotietsinnässä paljastui keittiönkaapin sokkeliin piilotettu huumekätkö

Rovaniemeltä käsin vuoden 2016 lopusta alkuvuoteen 2017 jatkuneen huumeiden välitystoiminnan esitutkinta on valmistunut, Keskusrikospoliisi tiedottaa.

Tapauksen pääepäiltyjen epäillään välittäneen Rovaniemeltä Pohjanmaan seuduille eri henkilöille useita kiloja hasista viime syksyn ja alkuvuoden 2017 aikana. Poliisi on takavarikoinut tutkinnan aikana hasista hieman yli kaksi kiloa.

Kotietsinnöissä päätekijöiden hallusta takavarikoitiin lisäksi 2900 ekstaasitablettia sekä hieman yli 40 000 euroa rahaa. Poliisi epäilee rahojen olevan peräisin huumausaineiden myynnistä. Takavarikoitujen ekstaasitablettien arvo katukaupassa on noin 50 000 euroa.

Teon pääepäillyt ovat vuosina 1983 ja 1986 syntyneet ulkomaalaistaustaiset miehet. Poliisin mukaan toinen miehistä on ollut Suomessa väärennetyillä henkilöpapereilla. Miehen oikea henkilöllisyys paljastui kansainvälisen viranomaisyhteistyön avulla.

Päätekijät ovat edelleen vangittuina. Heidän lisäkseen rikoskokonaisuudesta epäillään viittä muuta henkilöä. Heistä kaksi on ollut esitutkinnan aikana vangittuina. Poliisin mukaan myös muut epäillyt ovat olleet pääasiassa ulkomaalaistaustaisia.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan Lapin syyttäjävirastoon.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot