Mainos
Mainos

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty luovutettu Suomeen – otettiin kiinni Saksassa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut noin 25-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies ehti olla kateissa kuukausien ajan. Hänet otettiin kiinni Saksassa kesäkuun lopussa.

Vangitseminen liittyy jo aiemmin oikeuskäsittelyssä olleeseen seksuaalirikostapaukseen, josta kaksi muuta miestä tuomittiin kesäkuussa. Nyt vangittu epäilty poistui Suomesta helmikuussa. Hänet vangittiin poissaolevana käräjäoikeudessa maaliskuussa.

Miehestä annettiin kansainvälinen etisintäkuulutus ja eurooppalainen pidätysmääräys. Hänet tavoitettiin Saksasta kesäkuun lopussa ja luovutettiin Suomeen eilen. Käräjäoikeus vangitsi hänet saman tien.

Rikokset tapahtuivat joulukuussa

Nyt vangittu mies liittyy epäilyn mukaan Joensuun Noljakassa viime joulukuussa yksityisasunnossa tapahtuneisiin seksuaalirikoksiin.

Usean alle 16-vuotiaan nuoren naisen seurue oli ollut viettämässä iltaa miesten kanssa. Kolme naisista kertoi joutuneensa asunnossa seksuaalirikoksen kohteeksi. Jokaisessa tapauksessa asianomistajana oli eri henkilö.

Uhrit olivat poliisin mukaan osittain tutustuneet tuomittuihin ja nyt vangittuun mieheen Joensuun keskustan kauppakeskuksissa viime syksyn ja alkutalven aikana.

Kaksi noin 20-vuotiasta tekijää tuomittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Toinen miehistä tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja toinen raiskauksen yrityksestä.

Nyt vangittu mies ja aiemmin tuomitut ovat ulkomaalaistaustaisia noin 20-vuotiaita miehiä.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa. Syytteennostamisen määräpäivä on 31.10.2017.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot