Mainos
Mainos

Lapset rellestivät öisessä Savonlinnassa

Poliisi on selvittänyt Savonlinnassa useita omaisuusrikoksia ja vahingontekoja käsittävän rikossarjan. 

Savonlinnan Kellarpellossa kirjattiin toistakymmentä rikosilmoitusta varkauksista ja vahingonteoista 15. -30.6. välisenä aikana. Suurin osa rikollisista teoista tapahtui yöllä. 

Alueella oli esimerkiksi rikottu ikkunoita, sotkettu leikkipaikkoja ja uimarantoja, anastettu tavaraa ja murtauduttu muun muassa veneisiin. Ilkivaltapaikkoja on useita, eikä poliisin mukaan kaikki murrot ole vielä välttämättä paljastuneet.

Poliisin mukaan tekijät olivat alle 15-vuotiaita ja heitä oli useita. Tekijöiden nuoren iän takia poliisi ei tarkenna heidän ikäänsä. Poliisi, lastensuojeluviranomaiset ja lasten huoltajat ovat yhdessä tekijöiden kanssa selvittäneet tapahtuneita rikollisia tekoja.

Koska tekijät ovat kaikki alaikäisiä, niin asian käsittely siirtyy poliisilta lastensuojeluviranomaiselle.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme