Mainos
Mainos

Lehdet: Yritys veloitti törkeää ylihintaa kotihoidosta – 8000 euroa kuussa palvelutalossa asuvalta vanhukselta

Törkeästä petoksesta ja kavalluksesta tuomittu yrittäjä veloitti yli 136 000 euroa vanhukselta kotisairaanhoidosta, vaikka vanhus eli palvelutalossa. Hovioikeuden mukaan kohtuullinen veloitus olisi ollut vajaat 16 000 euroa. Vanhukselta huijattiin näin 120 000 euroa, kertoo Länsiväylä.

Helsingin hovioikeus kovensi järvenpääläisen kotisairaanhoidon yrittäjän tuomiota neljällä kuukaudella kahteen vuoteen ja kuuteen kuukauteen ehdotonta vankeutta.

Hovioikeuden mukaan Suomen sairaanhoitopalvelu Jaka oy huijasi muistisairaalta yli 90-vuotiaalta naiselta noin 120 000 euroa vuosien 2009–2013 aikana.

Vanhus ja kotisairaanhoitoyritys olivat solmineet vuoden 2009 alussa palvelusopimuksen, joissa oli sovittu kotikäynneistä ja vanhuksen asioidensa hoitamisesta. Vanhus joutui kuitenkin vuoden lopussa hoitoon terveyskeskukseen ja sieltä palvelutaloon. Palvelutalossa vanhus sai kaiken tarvitsemansa hoidon ja palvelut.

Yhtiö ei kuitenkaan lopettanut vanhuksen laskuttamista, kovensi sitä. Suurimmillaan kotisairaanhoitoyritys veloitti yli 8 000 euroa kuukaudessa.

Hovioikeuden mukaan perusteltu laskutus olisi ollut kokonaisuudessaan enintään 15 660 euroa. Yritys siirsi vanhuksen tileiltä kaikkiaan 135 586 euroa. Vanhukselle aiheutui siis lähes 120 000 euron vahinko.

Juttu lähti purkautumaan kun vanhuksen rahat olivat lopussa, eivätkä ne riittäneet enää palvelutalon maksuihin ja muihin laskuihin.

Tuomio ei ole vielä lainvoimanen, sillä yrittäjä voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme