Mainos

Linja-auto törmäili kahteen autoon ja kaatoi liikennevalotolpan

Linja-auto on kolhinut kahta autoa ja kaatanut liikennevalo-opasteen iltapäivällä Kiimingissä.

Onnettomuus sattui ennen kello 17, kun Kuusamon suunnasta kohti Oulua matkanneen linja-auton kuljettaja ei saanut risteyksessä ajoneuvoaan pysäytettyä.

Tällöin linja-auto osui Haukiputaalta päin tulleen henkilöauton kylkeen. Sen jälkeen bussi luisui liukkaalla tiellä poikittain ja kaatoi liikennevalopylvään.

Lopulta linja-auto osui Oulusta päin tulleen henkilöauton keulaan. Valopylväs kaatui puolestaan kolmannen henkilöauton päälle, joka myös vaurioitui.

Onnettomuushetkellä linja-autossa oli 50 matkustajaa, jotka selvisivät tapahtumassa säikähdyksellä - samoin kuin kaikki kuljettajatkin.

Onnettomuus haittasi lyhyen aikaa Kuusamontien liikennettä Kiimingin kohdalla. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot