Mainos

Uutta tietoa 3-vuotiaan tytön surmasta Porvoossa: Isä tuomittu aiemmin toisen lapsen pahoinpitelystä, yritti selittää kulttuurisilla syillä

MTV Uutisten tietojen mukaan Porvoon puukotuksen uhrina kuollut lapsi on vuonna 2014 syntynyt tyttö. Isälle oli haettu lähestymiskieltoa elokuussa.

Rikostoimittajat Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen käyvät oheisella videolla läpi, mitä koko Suomea järkyttävästä tapauksesta tiedetään.

Porvoosta juuri toimitukseen palannut rikostoimittaja Tiia Palmen kertoo, että tämän hetkisten tietojen mukaan tapahtuman aikaan puistossa ei ollut muita paikalla. Leikkipuiston edessä näkyvät Palmenin mukaan lapsen ja aikuisen jalanjäljet maassa.

Tilanteen oli kuitenkin nähnyt esimerkiksi viereisen lukion rehtori huoneensa ikkunasta.  

Voit katsoa koko lähetyksen oheiselta videolta. 

Sipilällä ja Lehtisen tietojen mukaan tekijä oli tullut Suomeen vuonna 2011. Hänellä on ennen tämänpäiväistä puukotusta aiempia tuomioita alle 15-vuotiaan lapsen pahoinpitelyistä. 

– Hänellä on aiempia tuomioita pahoinpitelyistä, alle 15-vuotiaaseen tyttäreensä. Hän oli vyöllä lyömällä pahoinpidellyt tytärtään, ympäri kehoa. Selittänyt kulttuurilla – selittänyt tyttären rikkoneen kodin sääntöjä, rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo. 

Parhaillaan miestä vastaan oli nostettu käräjäoikeudessa lähestymiskielto elokuussa 2017. Sipilän arvion mukaan lähestymiskieltohakemus liittynee huoltajuuskiistaan. MTV Uutisten tietojen mukaan lapsen vanhempien avoliitto oli päättynyt vuoden alussa. 

3-vuotiasta puukotettiin Porvoon keskustassa Lyseon leikkipuistossa maanantaiaamuna. Lapsi toimitettiin välittömästi sairaalahoitoon, mutta hän menehtyi väkivallanteossa saamiinsa vammoihin.

Poliisi otti välittömästi tapahtumapaikalta kiinni miehen, joka on menehtyneen lapsen isä. Poliisi tutkii teon motiivia ja olosuhteita. Epäillyn kuulustelut aloitetaan huomenna.

Isää epäillään tyttärensä murhasta. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot