Mainos
Mainos

Mies kaahasi päättömästi pakoon poliisia – kyydissä 12-vuotias poika

Itä-Suomen poliisi tutkii Pieksämäellä tapahtunutta törkeää kaahailua.

Tapaus sai alkunsa, kun poliisi kääntyi seuraamaan kaupungin alueella ajanutta autoa.  Tällöin ajoneuvoa kuljettanut, vuonna -76 syntynyt mies kiihdytti poliisiautoa karkuun huomattavalla ylinopeudella.

Mies ajoi ylinopeutta sekä kaupunkialueella että valtatiellä. Esimerkiksi Varkauden suuntaan ajaessaan mies ajoi yli 170 kilometrin tuntivauhtia. 

Kaupunkialueella hän ohitteli edellä ajaneita vasenta kaistaa käyttäen siten, että vastaan tulevat autot joutuivat väistämään tien sivuun.

Takaa-ajo jatkui noin 17 kilometriä, kunnes mies kääntyi sivutielle. Mies joutui umpikujaan, josta hänet otettiin kiinni.

Kyydissä miehellä oli 12-vuotias poika.

Poliisi oli etsiskellyt miestä aiemmin päivällä tapahtuneen häiriökäyttäytymisen johdosta.

Miestä epäillään lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta ja huumaantuneena ajamisesta.


Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme