Mainos
Mainos

Mies lypsi rahaa vaikeuksiin joutuneesta rakennusalan yrityksestään – väitti olevansa velkaa ”Viron mafialle”

34-vuotias virolaistaustainen mies on tuomittu ehdolliseen vankeuteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta. 

Hän siirsi toiminimeltään varoja omaan käyttöönsä ilman hyväksyttävää syytä lähes 26 000 euroa vuonna 2010 aiheuttaen yritykselleen maksukyvyttömyyden, vaikka hän tiesi yritykseen kohdistuvista veroveloista. Lisäksi hän jätti merkitsemättä osan saamistaan suorituksista kirjanpitoon ja laiminlöi seuraavina vuosina kirjanpidon kokonaan.

Mies perusteli varojen siirtoa oikeudessa muun muassa sillä, että hän tarvitsi varoja Viron mafialta ottamansa lainan maksamiseen. Hänellä oli aikaisemmin ollut Virossa rakennusliike ja vuonna 2009 alkaneen laman johdosta sen rivitaloprojekti oli joutunut vaikeuksiin – tuolloin hän ei ollut saanut rahaa pankista, jolloin hän oli kääntynyt paikallisen mafian puoleen.

Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt miehen kertomusta uskottavana.

– Uskottavaa ei ole, että (syytetyn nimi) olisi laman alettua lainannut keskeneräisen rakennuskohteen loppuun saattamiseksi rahaa juuri mafialta, koska laman vuoksi (nimi) ei ole voinut olla varma kyvystään maksaa laina takaisin ja koska lainan maksamatta jäämiseen olisi liittynyt vakava uhka, oikeus totesi.

Hovioikeuden mukaan mafiaväite ei sisältänyt uskottavia yksityiskohtia vaan jäi epämääräiseksi. Mies ei halunnut nimetä tarkemmin tahoja, joille hän oli velkaa. Hän kertoi hänen ja vaimonsa joutuneen velan vuoksi uhkailluksi, minkä johdosta hän oli päätynyt ottamaan rahaa uuden yrityksensä tililtä.

Helsingin hovioikeus lievensi käräjäoikeuden määräämää seitsemän kuukauden tuomiota.

Hovioikeus tuomitsi vuonna 1983 syntyneen miehen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja yli 25 000 euron korvauksiin Verohallinnolle.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot