Mainos

Miestä syytetään yli sadan eläimen heitteillejätöstä Somerolla – suurin osa jouduttiin teurastamaan

Miehelle vaaditaan rangaistusta törkeästä eläinsuojelurikoksesta tapauksessa, jossa ainakin 94 lammasta, 12 vuohta, kymmenisen kissaa ja hevonen oli jätetty hoidotta Somerolla Varsinais-Suomessa. Vuohet ja lampaat olivat niin huonossa kunnossa, että ne jouduttiin teurastamaan.

Syyttäjän mukaan lampaiden ja vuohien pitopaikkaan oli kertynyt lantaa ikkunoiden alareunaan asti ja vuohien pitopaikassa katon läpi on satanut. Kahden lampaan jalka oli poikki ja toiselta takajalka puuttui lähes kokonaan. Yhden vuohen jalassa ollut naru oli ajan kuluessa hankautunut ihon läpi.

Syyttäjä vaatii miehelle myös kaikkia eläinlajeja koskevaa eläintenpitokieltoa.

Tarkastus tilalle tehtiin viime elo-syyskuun vaihteessa, jolloin poliisi arvioi, että lampaiden hoitoa oli laiminlyöty jo vuosien ajan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot