Mainos

Moottoripyöräpoliisi kertoi, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin ampua puukottaja: ”Näin veitsen tekevän vammoja”

Sattumalta paikalle tullut moottoripyöräpoliisi pelasti naisen puukottajan otteesta Nelostiellä Orimattilassa viime syksynä. Moottoripyöräpoliisin tänään julkiseksi tulleesta kuulustelukertomuksesta selviää, miten painajaismaiset tapahtumat etenivät. Poliisimies katsoi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua.

Moottoripyöräpoliisia kuulusteltiin viisi päivää tapahtuneen jälkeen. 

– En ollut millään tavoin tietoinen eteeni tulevasta tapahtumasta, hän kertoo esitutkinnassa.

Edes tiedot ulos ajaneen auton aiemmista hurjasteluista eivät olleet tavoittaneet toista poliisin kanavaa kuunnelleellutta poliisimiehestä. Hänen ensimmäinen ajatuksensa auton huomatessaan oli, että kyseessä olisi jonkinlainen huoltoauto.

– Huomasin vastaantulevan liikenteen olevan pysähtyneenä. Samalla havainnoin auton keulan kulkusuuntaan nähden mieshenkilön, joka otti muutamia askeleita ja horjahti samalla.

"Tuli olo, että jokin on pahasti pielessä"

Poliisi alkoi epäillä ulosajoa ja kuljettajan päihtymystä. Mies ajoi pyörän tien laitaan ja pysähtyi. Kääntäessään katseensa hän huomasi maassa naisen selällään ja miehen seisomassa hänen vieressään.

– Miehen oikeassa kädessä oli veitsi siten, että terä oli alaspäin. Heti tuli sellainen olo, että nyt tässä on jotain pahasti pielessä. Näkemäni ei jotenkin sopinut siihen tilannekuvaan lainkaan.

Poliisi lähti autoa kohti, otti virka-aseen esille ja käskytti miestä pudottamaan puukon. Huolimatta suorasta näköyhteydestä poliisiin ja toistuvaan käskyttämiseen ei neljän tai viiden metrin päässä ollut mies reagoinut käskyyn.

– Molemmat huusivat. Nainen huusi hysteerisenä ja mies huusi raivokkaasti. Meteli oli melkoinen vaikka kuulin sen kypärän lävitse. En pystynyt tarkkaan sanomaan, mitä he huusivat.

Kolmas laukaus keskivartaloon

Elettäkään veitsestä luopumiseksi ei tehty. Poliisin mukaan miehen kehonkieli kuitenkin kertoi, ettei tällä ollut kaikki kunnossa.

– Sitten mies teki sellaisen jonkun liikkeen, että havaitsin miehen hyökkäävän naista kohden. Mies oli osittain vielä pystyasennossa kun ammuin ensimmäisen laukauksen jalkaan.

Laukauksella ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta, sillä mies jatkoi poliisin mukaan raivokasta hyökkäystään naista kohtaan. Kiivastahtiset iskuyritykset kohdistuivat naisen kaulan ja kasvojen alueelle uhrin yrittäessä suojata itseään käsillään.

– Heti ensimmäisten veitsen lyöntien osuttua naiseen, ammuin toisen laukauksen. En pysty tarkkaan sanomaan mihin tähtäsin, mutta tarkoituksen ei edelleenkään ollut osua keskivartaloon. Mies oli polvillaan, käytännössä tämän naisen päällä.

Miehen kiivas hyökkäys kuitenkin jatkui.

– Näin veitsen tekevän vammoja ja pelkäsin, milloin veitsen terä uppoaa oikein syvälle naisen kasvoihin.

– Koska hyökkäys ei edelleenkään loppunut, siirsin tähtäyksen keskivartaloon. Kolmannen laukauksen jälkeen miehen toiminta lakkasi ja hän kellahti maahan.

"Tunsin heikon pulssin, mutta sitten mies alkoi mennä elottomaksi"

Poliisin mukaan nainen kierähti laukauksen jälkeen pois paikalta ja konttasi poliisin luo. Poliisi käskytti naisen pysymään maassa ja siirtyi tarkistamaan auton olevan tyhjä ja siirtyi miehen luo ja raudoitti tämän.

– Mies oli mielestäni edelleen hengissä. Silmät vähän vielä liikkuivat ja hän piti jotain ääntä. Veitsi, milla mies oli lyötyt naista, oli ihan siinä miehen vieressä ja heitin sen siihen parin metrin päähän.

Sitten hän otti kertoi radiolla tapahtuneesta.

Paikalle sattui lääkäri, jonka kanssa poliisi yritti hoitaa miestä.

– Ensin tunsin miehen heikon pulssin kaulavaltimolla, mutta sitten mies alkoi mennä elottomaksi, poliisi kertoo.

Mieheltä revittiin paita, jolloin jalan ja käden haavojen lisäksi löydettiin keskivartalon ampumavamma.

– Verta suihkusi sellainen pikkurillin paksuinen verisuihku. Lääkäri sanoi samalla, että henkilö taitaa olla exitus tai jotain sellaista. Painoin vammaa siihen saakka, kun ambulanssi tuli paikalle.

"Nainen olisi varmuudella kuollut"

Poliisi katsoi, ettei hänellä ollut muita mahdollisuuksia toimia. Häneltä tentattiin kuulusteluissa muun muassa sitä, miksei hän käyttänyt etälamautinta.

– Miehen toiminta alkoi heti, eli minulla ei ollut edes mahdollisuutta varoittaa aseen käytöstä. Minulle tuli sellainen olo, että kohdehenkilö meinasi, että hän ehtii vielä ”tikkaamaan” veitsellä naisen hengiltä vaikka paikalla onkin poliisi.

Muita voimankäyttövälineitä, kuten sähkölamautinta ei tilanteessa ollut hänen mukaansa mahdollista käyttää, koska ne eivät olisi tilanteessa olleet varmatoimisia.

Lisäksi tilanne oli liian nopea ja hengenvaarallinen niiden käyttöön. Hän kuvailee miehen hyökkäystä erittäin päättäväiseksi, kiivaaksi ja tappavaksi tarkoitetuksi. Tilanne käskytyksen ja lopun välillä oli hänen arvionsa mukaan vain noin viisi sekuntia.

– Kyseessä oli vakavaa vaaraa toinen hengelle ja terveydelle aiheuttava teko ja muuta mahdollisuutta toimia ei ollut.

– Jos en olisi pysäyttänyt kohdehenkilön toimintaa olisi nainen varmuudella kuollut. 

Syyttäjä ilmoitti eilen, ettei poliisia kohtaan nosteta virkarikossyytettä. Poliisi toimi hätävarjelutilanteessa, eikä hänellä olisi ollut mahdollisuutta toimia toisin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot