Mainos
Mainos

MTV Imatralla: Kaupunkilaiset syvässä sokissa – "itkettää vaan koko ajan"

MTV Uutisten rikostoimittaja Päivi Hannula tapasi aamulla ampumapaikalle kerääntyneitä ihmisiä Imatralla.

Salli Härkönen kävi aamulla katsomassa tapahtumapaikkaa liikuttuneena. Monen imatralaisen perheen elämä muuttui viime yönä peruuttamattomasti.

– Itkettää vaan koko ajan. Ajatuksissa on ammutut ja ampujan omaiset, minkälainen on suru siellä kotona.

– Emme ole enää Imatralla lintukodossa, Härkönen jatkoi.

Ampumapaikan läheisyydessä asuva Eino Julkunen kertoo asuneensa Imatralla lähes 50 vuotta. 

– Tuntuu todella pahalta, Julkunen sanoi kyynel silmässä.

Julkunen kuuli ampumisesta aamulla tyttäreltään, joka oli poistunut ravintola Vuoksenvahdin edustalta vain hieman ennen kuin surmaaja saapui paikalle ja ampuminen alkoi.

– Tyttärelle oli soitettu kotiin ja varmistettu, onko hän kunnossa. Tytär sitten aamukuudelta soitti minulle, ja silloin sain kuulla asiasta.

Ella Laukniemi ja Nino Muuruvirta ovat molemmat paikkakuntalaisia. He pysähtyivät kävelykadulle koiralenkin yhteydessä.

Yöllä Imatran keskustassa oli paljon ihmisiä liikenteessä.

– Emme yöllä kuulleet ampumisesta, vaikka kaveri oli yrittänytkin tavoittaa. Aamulla Facebook oli täynnä uutisia aiheesta, Nino Muuruvirta toteaa.

– On todella surullista, että tällaista tapahtuu.


Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot