Mainos
Mainos

MTV Turussa: Puukottaja ei suostunut istumaan tuolilleen, oikeudenkäynti keskeytettiin – "Bouananen kuuleminen ei onnistu hänen mielentilansa vuoksi"

Turun terrorioikeudenkäynti jatkui tänään Turun vankilassa. Oikeudessa kuullaan tänään syytettyä Abderrahman Bouananea, 23.

Syyttäjä vaatii Bouananelle rangaistusta kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä. Bouananea itseään kuullaan tänään. Hänen kuulemisensa tulkataan arabiasta suomeksi simultaanitulkkauksella.

MTV Uutiset seuraa oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä. Tämä juttu päivittyy koko päivän.

Kello 12.55 Oikeudenkäynti päättyy tältä päivältä ja Bouananen kuulemista yritetään jatkaa uudestaan huomenna.

Kello 12.48 Oikeuden puheenjohtaja toteaa, että turha on kyseenalaistaa sitä, että Bouanane ei pysty nyt puhumaan. Hän ehdottaa, että Bouananen kuulemista yritetään huomenna uudestaan. Syyttäjät kannattavat ideaa.

Kello 12.46 Gummerus jutteli päämiehensä kanssa salin ulkopuolella ja hän palasi saliin kertomaan oikeudelle, että syytetyn kuuleminen ei tällä hetkellä onnistu.

– Syytetty on sellaisessa mielentilassa, että hänen kuulemisensa jatkaminen ei tänään onnistu, Gummerus sanoi.

Kello 12.30 Bouanane ei suostunut enää lounastauon jälkeen istumaan tuolilleen. Hänen mukaansa hän joutuu helvettiin, jos istuu siihen. Oikeuden puheenjohtaja määräsi syytetyn pois salista, mikä keskeytti hänen kuulemisensa.

Vartijat veivät Bouananen pois salista ja puolustusasianajaja Kaarle Gummerus lähti neuvottelemaan päämiehensä kanssa.

Kello 11.04 Oikeuden puheenjohtaja päätti, että nyt pidetään jo lounastauko. Bouanane alkoi olla levoton ja naureskella jo paljon puhuessaan, joten tuomari päätti, että tähän väliin otetaan pidempi tauko.

Kello 10.50 Syyttäjä tiedustelee Bouananelta, vaikuttiko Barcelonan terrori-isku hänen tekoonsa. Espanjassa Barcelonassa tapahtui terrori-isku päivää ennen Turun puukotusta.

Bouanane myönsi katsoneensa videoita Barcelonan iskusta yöllä ennen omaa tekoaan, mutta hänen mukaansa se ei vaikuttanut hänen tekoonsa. Siitä tuli hänelle kuitenkin "hyvä tunne".

– Jokainen joka hyökkää, tarkoittaa sitä, että häntä vastaan on hyökätty, että häntä vastaan on sodittu. Siinä tapauksessa mukautetaan elämää omiin tarpeisiin eikä eletä sellaista elämää mitä ei sovi. Siinä tapauksessa hyökätään viholliseen, Bouanane vastasi.

Bouanane kertoi nauraen, että naiset ovat hänen vihollisiaan myös muualla kuin Suomessa. Miehet ovat hänen mukaansa uhreja.

Kello 10.38 Bouanane myönsi huutaneensa "Allahu akbar" eli "Jumala on suuri" sen jälkeen, kun hän oli lyönyt ensimmäistä uhria veitsellä.

– Sen jälkeen kun hyökkäsin ensimmäisen uhrin kimppuun, minulle tuli sellainen tunne sisäisesti, että minun on pakko huutaa ”Allahu akbar”, syytetty vastasi.

– Mitä se merkitsee sinulle? syyttäjä Hannu Koistinen kysyi.

– Se tarkoitti sitä minulle, että minä olen sodassa naisia vastaan. Eli en miehiä vastaan, Bouanane vastasi.

Kello 10.23 Bouanane kertoi, että naiset ärsyttivät häntä yleisemminkin. Hän kertoi epäonnistuneensa tehtävässään, koska hänen tarkoituksensa oli irrottaa ensimmäisen uhrin pää ja näyttää sitä valvontakameralle.

Yhden miesuhrinsa Bouanane valitsi, koska mies lähti takaa-ajoon ja häntä ärsytti se, että mies kuvitteli olevansa "supersankari".

Kello 10.13 Syyttäjä kyselee nyt Bouananelta kysymyksiä. Bouanane vastaa jo huomattavasti pidemmin kuin aiemmin. Hän kertoi valinneensa ensimmäisen uhrinsa, Jehovan todistajien infopisteellä olleen naisen, koska nainen ärsytti häntä.

– Hänen hymynsä ärsytti minua, Bouanane kertoi.

Syytettyä ärsytti sekä naisen hymy että hänen asiansa (Jehovan todistajien asioiden esittäminen). 

Kello 10.07 Bouanane muisti saaneensa teon loppuvaiheessa katsekontaktin poliisin kanssa. Tuossa vaiheessa Bouanane oli lyömässä veitsellä viimeistä uhriaan.

– Olin tulossa viimeiseen kulmaan. Katsoin oikealle ja sopivasti poliisi katsoi minuun päin. Menin kulman taakse ja poliisit tulivat perässäni. Oli sellainen suunitelma mielessä, että otan tämän vanhemman rouvan niin sanotusti samaan tilanteeseen kun poliisit tulevat siihen.

 –Minulla oli niin sanotusti kaksi vaihtoehtoa: joko menen poliisin luo tai tämän vanhemman rouvan luo. Ja sen jälkeen tämä vanha rouva tippui maahan ja jäin siihen yllättyneenä seisomaan. Hän tippui niin sanotusti oudolla tavalla minun huomaamattani. Poliisi oli siinä valmiina ampuma-asennossa. Se oli yllättävä tilanne, Bouanane kuvaili.

Kello 9.50 Bouanane kuvailee veitsellä lyöntejään ja hän näyttää käsillään, miten löi uhrejaan. Hän kertoo lyöneensä useita heistä niskaan.

– Iskin häntä kaulaan. Tarkoitus oli, että jatkan hyökkäystä niin kauan kunnes pää on irti, Bouanane kertoi yhdestä uhristaan.

– Hyökkäyksen aikana en katsonut hirveästi kasvoihin. Katsoin kyllä sen verran, että hän oli suomalainen, hän sanoi eräästä uhristaan.

Kello 9.42 Bouanane myönsi lyöneensä naista veitsellä Kauppatorilla niin, että nainen kuoli. Samoin hän myönsi lyöneensä veitsellä ruotsalaista Hassan Zubieria.

– Muistatko montako kertaa olet mennyt Zubierin luo ja lyönyt häntä veitsellä? Gummerus kysyi syytetyltä.

– Hyökkäsin häntä päin, mutta en muista montako kertaa kävin lyömässä häntä, Bouanane vastasi hymyillen.

Syytetty vaikuttaa poissaolevalta. Hän tuijottaa eteensä, vastaa lähes kaikkiin kysymyksiin kyllä ja välillä hymyilee.

Hän myöntää puukottaneensa kaikkia uhreja, mutta hän ei osaa vastata sen tarkemmin.

Bouanane havainnollistaa lyöntitapaansa heiluttamalla käsiään.

Kello 9.37 Bouananen kuuleminen on epäselvää. Hän vastaa erittäin lyhyesti ja melko epätarkasti. Hän esimerkiksi puhuu polkupyörästä hevosena, mikä aiheutti tulkkausongelmia.

Bouanane kertoi, että hänestä tuntui kuin häntä ohjailtaisiin ulkoapäin. Hän kertoi menneensä linja-autoasemalle Turun keskustaan manifestin nauhoittamisen jälkeen ja ostaneensa jäätelön. Hän myönsi, että aikoi tehdä väkivaltaa muille ihmisille.

Kello 9.28 Bouanane kertoo olleensa Kaarinassa tekopäivän aamuna viime elokuun 18. päivä. Hän lähti polkupyörällä moskeijaan.

– Moskeijasta menin kirkon lähettyville. Nauhoitin ilmoituksen.

– Onko se ilmoitus manifesti? Gummerus kysyi.

– Pitää paikkaansa.

Bouanane ei oikein osaa sanoa tarkasti, mitä hän teki tämän manifestin nauhoituksen jälkeen.

– En pystynyt hallitsemaan enää itseäni niin sanotusti.

Hän kertoi kuitenkin ladanneensa manifestinsa internetiin.

Bouanane naureskelee ja hymyilee edelleen vähän väliä kuulemisensa aikana.

Kello 9.23 Bouanane ei muista tarkasti, milloin hän tuli Suomeen. Hän ei suostu kertomaan, missä hän on asunut Suomessa. Gummerus kysyi, miksi hän ei halua kertoa. "En viitsi", oli Bouananen vastaus.

Kello 9.20 Bouananen kuuleminen alkoi. Syytetty naureskelee taas huomattavan paljon. Hän ei muista tarkasti, milloin lähti Eurooppaan ja Suomeen.

Kello 9.15 Bouanane tuotiin oikeussaliin käsiraudoissa ja kolmen vartijan saattamana. Kaksi vartijaa piti häntä käsivarsista kiinni. Turun vankilan salissa on huomattavan paljon vartijoita. Tänään oikeudenkäynnin aluksi sai kuvata hetken.

Kello 9.10 Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa kello yhdeksältä, mutta käsittelyn alku venyi. Yleisölle kerrottiin, että alku viivästyy, koska Bouanane keskustelee asianajajansa Kaarle Gummeruksen kanssa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme