Mainos

Murhayrityksen kohteeksi joutunutta päästiin kuulemaan – pojan uskotaan jättäneen äitinsä tuupertuneena palavaan asuntoon

Poliisi on päässyt kuulemaan naista, joka murhayrityksen jälkeen jätettiin tuupertuneena palavaan asuntoon Kirkkonummella. Poliisi epäilee teosta 59-vuotiaan naisen poikaa, jota epäillään murhan yrityksestä ja törkeästä tuhotyöstä.

Vaikka poliisi pääsikin kuulemaan naista tällä viikolla, on hän pahoin loukkaantuneena yhä tehohoidossa.

Teosta epäilty mies on vangittuna. Tällä ei tiedetä olevan aiempaa rikoshistoriaa. Kuulusteluissa mies on kertonut pahoinpidelleensä naista ja sytyttäneensä asunnon tahallisesti tuleen. Poliisin mukaan kuulustelut jatkuvat. Jatkossa kuulusteluissa pyritään muun muassa selvittämään teon motiivia.

Hätäkeskus sai sunnuntai-iltana 10. joulukuuta kello 19.46 ilmoituksen tulipalosta, joka oli syttynyt Kirkkonummen keskustassa sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa. Poliisi ehti ensimmäisenä paikalle ja evakuoi asunnosta 28-vuotiaan miehen, joka ei saanut palossa vakavia vahinkoja. Sen jälkeen poliisi aloitti kerrostalossa asuvien ihmisten evakuoinnin. Pelastuslaitos sammutti tulipalon ja haki asunnosta miehen vakavasti loukkaantuneen äidin.

Poliisin mukaan naisen ja aikuisen pojan asunto kärsi vakavia vaurioita ja muutamaan muuhunkin asuntoon tuli savuvahinkoja. Kerrostalon muut asukkaat ovat jo päässeet palaamaan koteihinsa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot