Mainos
Mainos

Murtautui 21 kotiin - yli kolme vuotta vankeutta

Pääkaupunkiseudulla riehunut asuntomurtaja tuomittiin vankilaan huumerikoksesta ja 21 törkeästä varkaudesta. Tuomio Helsingin hovioikeudessa oli kolme vuotta neljä kuukautta vankeutta eli sama kuin käräjillä.

Rangaistuksessa otettiin huomioon 44-vuotiaan Markku Juhani Yletyisen aiempi samantyyppinen rikollisuus. Hän oli ehdonalaisen koeajalla, ja aiemman tuomion kärsimättä jäänyt osa tuli istuttavaksi.

Helsinkiläinen tunkeutui viime syksynä ja alkuvuodesta kerrostaloasuntoihin pääkaupunkiseudulla. Hän meni sisään painamalla veitsellä lukon kieltä. Ainakin yhdessä tapauksessa asukas oli kotona nukkumassa.

Yletyinen vei yleensä elektroniikkaa, koruja ja rahaa. Suurin yksittäinen saalis oli yli 10 000 euron arvoinen.

Mies haki hovissa tuomion lievennystä vedoten muun muassa siihen, että auttoi itse rikosten selvittelyssä. Oikeuden mielestä tämä oli otettu jo huomioon.

(MTV3 - STT)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme