Mainos

Näin kohtalokas ilta eteni ennen mopoautoturmaa: Epäillyllä perheriita, yritti itsemurhaa

Sastamalan mopoautoturmasta epäilty oli riidellyt perheensä kanssa ennen kohtalokasta kolaria, poliisi kertoo.

Eilisissä poliisikuulusteluissa epäilty kertoi tarkoituksenaan olleen surmata itsensä ajamalla päin vastaan tulevaa autoa.

– Hän kertoo, ettei ymmärtänyt vastaan tulleen auton olleen mopoauto, vaan isomman kulkuneuvon, poliisi kertoo tiedotteessa.

Epäilty ei tiedotteen mukaan muista kaikkia tapahtumia tarkkaan.

Kello 19.17 poliisi sai lauantai-iltana tehtävän mennä miehen kotiin perheriidan vuoksi.

Kello 19.21, ennen partion paikalletuloa, hätäkeskus sai perheenjäseneltä tiedon, että epäilty poistui paikalta autolla.

Kello 19.35 hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että auto oli törmännyt tien vieressä olleeseen betoniseen kaivonrenkaaseen jättäen paikalle osia ja rekisterikilven. Auton perään lähti Nokialta useita poliisipartioita.

Kello 19.35 hätäkeskus sai uuden ilmoituksen, että tumma pakettiauto ajoi vastaantulevien kaistalla tiellä 12. Ilmoittaja joutui tekemään väistöliikkeen estääkseen onnettomuuden. Tila-auto oli tuolloin etupäästään lähes pimeä, sillä vain sen toisen puolen huomiovalo paloi.

Kello 19.40 seuraavaksi poliisille tuli ilmoitus tiellä 12 tapahtuneesta nokkakolarista, jonka yhteydessä kuoli kaksi 17 vuotiasta nuorta.

Kolarilla oli useita silminnäkijöitä, joiden kertomuksista ilmenee, että epäilty ohjasi auton tarkoituksella vastaan tulevien kaistalle. Tämän hetken tiedon mukaan hän ei ajanut erityistä ylinopeutta törmäyshetkellä. Ajonopeutta törmäyshetkellä selvitetään edelleen.

Tekoa tutkitaan kahtena tappona, törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Aiempaa itsetuhoisuutta

Epäilty tekijä otettiin kiinni tapahtumapaikalta ja hänet toimitettiin sairaalaan. Hänen vammansa olivat lieviä. Epäilty siirretään poliisin tiloihin tämän päivän aikana.

Epäilty puhalsi alkometriin lukeman 1.42 promillea. Lisäksi hän kertoo syöneensä hänelle määrättyjä lääkkeitä. Epäilty on kärsinyt mielenterveysongelmista. Hän on ollut itsetuhoinen myös aikaisemmin.

Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi huomenna.

Poliisi kertoo, ettei tiedota epäillyn ajoon lähtöpaikasta tai edellä mainituista terveystiedoista tämän tarkemmin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot