Mainos
Mainos

Nainen tuomittiin sulhasensa ampumisesta haulikolla Orivedellä

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut naisen vankilaan kihlattunsa tappamisesta haulikolla.

Henkirikos tapahtui kerrostaloasunnossa Orivedellä toukokuussa.  
Nainen väitti oikeudessa, että kyseessä oli vahingonlaukaus, johon vaikuttivat päihtymys, horjahdus ja kokemattomuus aseen käsittelyssä.

Naapuri kuitenkin kertoi asunnosta kantautuneen aggressiivista naisen ääntä, joka päättyi laukaukseen.  

Oikeus piti epäuskottavana väitettä, että nainen olisi horjahtanut ja vahingossa laukaissut aseen jäykästä liipaisimesta juuri kun piippu kosketti miehen takaraivoa. Päätelmää tahallisesta henkirikoksesta tuki myös se, että nainen kertoi samana iltana kahdelle ihmisille ampuneensa seurustelukumppaninsa, muttei puhunut mitään vahingosta. 

Hätäkeskukseen nainen ei soittanut.  
36-vuotias nainen tuomittiin taposta 9,5 vuoden vankeusrangaistukseen.  

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme