Mainos
Mainos

Naisen rollaattorista käsilaukun vienyt kaksikko jäi kiinni – toinen vapautui vankilasta 3 päivää sitten

Iäkkään naisen käsilaukun kiirastorstaina anastaneet paljastuivat tutkimuksissa poliisin vanhoiksi tutuiksi.

Itä-Suomen poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen eilen aamupäivällä, että iäkkäältä naiselta on viety käsilaukku Pieksämäen terveyskeskuksen kahviossa. Laukku oli naisen rollaattorissa ja siinä oli muun muassa muutamia satoja euroja käteistä rahaa, pankkikortti ja matkapuhelin.

Sairaalan valvontakamerasta poliisipartiolle selvisi, ketkä laukun anastivat. Poliisi sai epäillyn kaksikon kiinni Pieksämäen keskustasta.

Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi tänään Joensuussa päivystävän tutkinnanjohtajan esityksestä molemmat miehet todennäköisin syin epäiltynä naisen käsilaukun anastukseen. Tekoa tutkitaan varkautena.

Epäillyistä vuonna 1995 syntynyt pieksämäkeläinen mies oli vapautunut kolme päivää sitten vankilasta ja vuonna 1977 syntynyt pieksämäkeläinen mies oli poliisin määräämässä matkustuskiellossa aiempien omaisuusrikoksien vuoksi.

Molemmilla miehillä on runsaasti omaisuusrikoshistoriaa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme