Mainos
Mainos

Nils Gustafssonin hypnoosi ja lintubongareiden todistukset: Bodominjärven murhia yritetty selvittää jo lähes 60 vuotta – tämä kaikki siitä tiedetään

Helluntaiaamu valkeni kauniin kesäisenä Espoon Bodominjärvellä kesäkuussa 1960. Päivä sai kuitenkin käänteen, joka on jättänyt komean järven nimeen kolkon kaiun.

Aamupäivällä rannalta löydettiin surmattuna kolme nuorta: 18-vuotias mies ja kaksi 15-vuotiasta tyttöä. Kolmikko makasi veitsenpuhkomassa verisessä teltassa järven eteläpäässä sijaitsevalla niemellä.

Kaikki suomalaiset tuntevat tapauksen. Bodominjärven murhat on yksi Suomen historian hätkähdyttävimmistä ja mieleenpainuvimmista rikoksista. 

Tietoa alkoi pian tulla lisää.

Nuoria oli hakattu tylpällä esineellä päähän ja pistelty veitsellä teltan lävitse. Teltan kiristysnarut oli katkottu, ja maahan lysähtäneen kankaan päällä makasi seurueen neljäs jäsen, 18-vuotias Nils Gustafsson.

Nuorukainen oli pahasti loukkaantunut ja lähes tajuttomassa tilassa.

Ensimmäisenä järkyttävän näyn todisti uimaan tullut kirvesmies. Kohta surmaniemellä pyöri myös muita sivullisia. Poliisi saapui paikalle pian ja hätisteli uteliaat pois alueelta.

Gustafsson kiidätettiin sairaalaan, ja lähistöllä aloitettiin mittavat, päiviä jatkuneet etsinnät tekijän löytämiseksi. Espoon metsiä haravoimaan kutsuttiin kymmeniä poliiseja, sotilaita ja suunnistajia. Tekovälineet jäivät silti kateisiin, eikä murhaajaakaan löytynyt.

Leiristä oli viety nuorille kuuluneita tavaroita ja vaatteita, mutta niitäkään ei koskaan löydetty – lukuun ottamatta Gustafssonin ja toisen uhrin kenkiä, jotka putkahtivat esiin joidenkin satojen metrien päästä surmapaikasta.

Poliisi turvautui hypnoosiin – Hannu Lauerma tyrmäsi luotettavuuden

Tapahtuneen jälkeen poliisi sai runsaasti yleisövinkkejä alueella surmien aikaan liikkuneista ihmisistä. Useampi silminnäkijä oli jopa nähnyt tuntemattoman miehen poistuvan surmapaikalta tai tulevan sen suunnasta tapahtuma-aikaan.

Silti tutkinta junnasi paikoillaan.

Kului viikkoja.

Gustafsson toipui sairaalassa ja selvisi vammoistaan, muttei lopulta osannut kertoa yön tapahtumista juuri mitään. Hän oli saanut hyökkäyksessä vammoja päähänsä ja menettänyt muistinsa.

Viranomaiset päättivät turvautua jopa hypnoosiin muistin virkistämiseksi. Gustafssonia pidettiin veritöiden ainoana todistajana.

Hypnoosin käyttäminen rikostutkinnassa oli harvinaista 1960-luvulla, ja on sitä yhä. Perinteisemmätkään keinot eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Gustafsson hypnotisoitiin kolme kertaa, joista viimeisellä hän kertoi tarkkoja yksityiskohtia ulkopuolisesta hyökkääjästä. Hänen mukaansa päällekarkauksen takana oli vaaleatukkainen ja finnikasvoinen mies, joka löi nuoria veitsen lisäksi rautaputken tapaisella aseella.

Myöhemmin arvioitiin, ettei kertomus ollut luotettava.

Psykiatrian ylilääkäri ja professori Hannu Lauerma totesi vuonna 2003 antamassaan lausunnossa, että kertomus oli todennäköisemmin kehitelmä kuin todellinen kuvaus siitä, mitä yöllä tapahtui. Tästä ei kuitenkaan ollut täyttä varmuutta.

Lauerman lausunnon aikaan tapahtuneesta oli kulunut jo yli 40 vuotta.

Lausuntoa oli pyytänyt keskusrikospoliisi, sillä tapauksen tutkinta oli ottanut uusia kierroksia.  

Yllätyskäänne yli 40 vuoden jälkeen

Nils Gustafsson pidätettiin vuonna 2004 yllättäen kolmen toverinsa murhasta epäiltynä.

Epäily johti syytteisiin, ja aiemmin raa’an verityön uhrina pidetty mies istui Helsingin käräjäoikeudessa vastaajan paikalla loppukesästä 2005.

Runsaasti julkisuutta saaneessa oikeudenkäynnissä syyttäjä pyrki todistamaan, että Gustafsson olisi surmannut toverinsa mustasukkaisuuksissaan. Teoriana oli, että telttaretken aikana seurueessa olisi syntynyt riitaa, ja että Gustafsson olisi illanvieton päätteeksi suljettu teltan ulkopuolelle kohtalokkain seurauksin.

Syyttäjä väitti, että veritekojen jälkeen Gustafsson olisi keksinyt tarinan ulkopuolisesta hyökkääjästä, piilottanut tekovälineet ja liioitellut loukkaantumistaan. Todisteeksi oli valjastettu muun muassa keskusrikospoliisin mittavat verijälki- ja DNA-tutkimukset.

Ne eivät lopulta kuitenkaan tarjonneet vastauksia siihen, kuka nuoret surmasi tai miten yön tapahtumat olivat edenneet.

Oikeudenkäynnissä täystyrmäys

Käräjäsalissa syyttäjien väitteet kaatuivat kohta kerrallaan, eikä Gustafssonin väitetystä motiivista tai osallisuudesta tekoihin katsottu löytyneen mitään näyttöä. Pidettiin epätodennäköisenä sitä, että loukkaantunut mies olisi onnistunut peittelemään väkivallantekoa tai kuljettamaan tavaroita pois telttapaikalta.

Sen sijaan oikeus piti mahdollisena, että surmaaja oli joku ulkopuolinen.

Tuntemattoman tekijän puolesta puhui muun muassa se, että kaksi paikalle osunutta nuorta lintubongaria oli nähnyt vaalean mieshahmon poistuvan nuorten telttapaikalta tapahtuma-aikaan varhain helluntaiaamuna.

Samoihin aikoihin myös läheisellä niemellä kaveriaan onkimaan odotellut kolmas nuorukainen näki tuntemattoman miehen tulevan murhapaikan suunnasta. Vaaleaan pikkutakkiin ja tummiin housuihin sonnustautunut vaaleatukkainen mies liikkui hänen mukaansa kiireellä, eikä palannut takaisin.

Kiireinen mies kulki suuntaan, josta Gustafssonin kengät myöhemmin löydettiin.

"Tutkinnassa oli ongelmia ongelmien perään"

Espoon käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa 7. lokakuuta 2005. Sen johtopäätöksenä oli, että Gustafsson oli itsekin hyökkäyksen uhri.

Tuomiossa todettiin, että surmayön tapahtumien selvittämistä oli vaikeuttanut se, että tapahtumista oli ehtinyt kulua pitkä aika. Jotkin tapaukseen liittyvät seikat jäivät epäselviksi, mutta niitä ei voitu laskea Gustafssonin vahingoksi syyttömyysolettaman vuoksi.

Syyttäjät tyytyivät ratkaisuun, eikä siitä valitettu hoviin. Gustafssonille myönnettiin kymmenien tuhansien eurojen suuruiset korvaukset ruljanssin aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.

Ehti vierähtää kymmenen vuotta, kun MTV Uutiset haastatteli tapauksen entisten päätutkijaa, jo eläköitynyttä keskusrikospoliisin rikosylikonstaapelia Markku Tuomista.

Hän kuvaili oikeudenkäyntiin johtanutta tutkintaa erittäin pitkäksi ja vaikeaksi. Hänen mukaansa se tuntui ajoin mahdottomalta, sillä selvitettävänä oli yli 40 vuotta vanhoja asioita.

– Ihmismuistiin ei voinut luottaa. Tutkinnassa oli ongelmia ongelmien perään, hän sanoi alkusyksystä 2015.

Kun poliisi oli aikoinaan ryhtynyt tohisemaan tapauksesta, kuulustelut ja muistiinpanot oli tehty ajanmukaiseen tyyliin – eli ei tämän vuosituhannen tarkkuudella.

Lisäksi osa materiaalista oli kadonnut ja tutkinnan kannalta tärkeitä henkilöitä oli ehtinyt kuolla. Poliisi ei ennen oikeudenkäyntiä päässyt kuulemaan uudestaan esimerkiksi toista lintubongareista, joka oli nähnyt telttapaikalta poistuneen vaalean mieshahmon.

Tuominen uumoilikin vuonna 2015, että tapaus jää kokonaan selvittämättä.

– Tutkinta olisi pitänyt tehdä 20 vuotta aikaisemmin, hän manasi.

Ei uutta tutkittavaa

Unholaan Bodominjärven tapahtumat tuskin silti painuvat.

Murhaajan henkilöllisyyttä on arvuuteltu julkisuudessa vuosikymmeniä ja teoriat tekijästä elävät omaa elämäänsä etenkin netin keskustelupalstoilla vielä tänäkin päivänä.

Syylliseksi on maalailtu milloin järven lähistöllä vaikuttanutta kioskinpitäjää, milloin omituisella käytöksellään huomiota herättänyttä saksalaismiestä, joka tuotiin helsinkiläiseen sairaalaan pian murhien jälkeen.

Varsinaisessa poliisitutkinnassa on ollut hiljaista pian 15 vuotta. Keskusrikospoliisista kerrotaan, että tällä hetkellä murhat eivät ole pöydällä ollenkaan. Rikosylikomisario Mika Ihaksisen mukaan vihjeitä tapaukseen liittyen tulee silti edelleen.

Niistä suurin osa on kuultu useammin kuin kerran. 

– Kaikkiin vanhoihin juttuihin tulevat vihjeet käydään tietenkin läpi ja tarkistetaan, jos ne ovat uusia.

– Uutta tutkittavaa ei ole oikeudenkäynnin jälkeen tullut.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme